lauantai 30. huhtikuuta 2016

Valkoisin siivin - kirjaimellisesti

Eilinen meni vähän häslingiksi, sillä ties kuinka monen viikon jälkeen kävin kotona ennen tallille lähtöä, joten olin tallilla paljon aikaisempaa myöhemmin. Itse asiassa vielä viime tingassa. Puolijuoksulla menin katsomaan tuntilistaa, jossa odotusten mukaisesti luki Makkara. Ja ponihan oli mutaisen tarhan toisessa päässä... Puolijuoksulla tarhalle ja mutapellon läpi rämmittyäni olin vihdoinkin siellä noin kahdensadan metrin päässä portilta kellon näyttäessä 17.42. Onnekseni poni ei ollut kovinkaan mutainen, ainoastaan jaloista. Kovin nopeastihan me ei talliin päästy, Makkarahan kun ei ole mikään nopein talutettava, joten aika kiireessä pesin ja kuivasin ponin jalat tuntikaverini auttaessa harjaamisessa ja vaihtaessani kenkiä ja laittaessani kypärää päähän kaverini satuloi ja suojitti Makkaran. Nopeasti ponilla suitset päälle, raippa ja turvaliivi kainaloon ja maneesille. Eikä oltu edes myöhässä, olisiko kello ollut pari minuuttia yli, kun saavuimme toisen ratsukon kanssa maneesiin.

Throwback keväälle 2014
Alkukäynnit jäivät aika lyhyiksi, mutta kävelin vielä pari minuuttia muiden jo ravaillessa. Makkara liikkui ravissa hieman paremmin kuin viime viikolla, mutta sain kuitenkin pyytää kunnolla eteenkin paikoin. Alettiin sitten tulemaan ensin ravissa voltilla olevaa puomia. Voltti pieneni kierros kierrokselta ja lopulta askellaji vaihtui laukkaan. Kerkesin laukata kevyessä istunnassa ehkä vajaat puoli kierrosta, kunnes oven kohdalla huomasin äkkiä ulkojalan (oikean) kadottaneen tuen kokonaan jalustimeen, vaikka se oli jalassa. Sekunnissa mulle valkeni, että nyt ei oo kaikki ihan okei ja kaarsin sitten heti kentän keskelle. Ja kuten arvelinkin, oli jalustinhihna mennyt poikki. Jatkoin sitten laukkaa ilman toista jalustinta, joka oli hieman haastavaa kun vain toisessa jalassa oli se jalustimen tuki. Muutenhan ilman jalustimia meno ei ole mulle vaikeaa, mutta heti kun ei ole toista jalustinta niin se hankaluus alkaa. Muut sitten aloittivat jo hyppäämisen ristikolla mun odotellessa uutta jalustinhihnaa. Lopulta kun pääsin jatkamaan niin aloitin suoraan pienestä R-kirjaimessa olevasta pystystä oikeaan kierokseen, olisiko ollut 50 senttinen. Ja huhhuh miten lujaa siihen tultiin! Pääsin onnekseni hyvin mukaan hyppyyn, vaikka varmistelin jopa turhankin paljon. Toisella kerralla Makkara alkoi sitten kyttäämään kunnolla ilmeisesti päädyssä ollutta katsojaa, jolloin se pomppasi äkkiä oikealle ja mun tasapainon ollessa hieman hakusessa niin vielä vasemmalle. Hetken ajattelin jo, että nyt maistellaan hiekkaa, mutta jotenkin siellä kyydissä pysyttiin. Hauska miettiä, että ensimmäisenä keväänäni tipuin Laurilta loppuraveissa ponin kadotessa vasemmalle altani ja nyt pysytään jo sitten tämmöisissä siksak-hypyissä mukana. Vaikka kuulemma se oli hieman mielenkiintoisen näköistä... Uudella yrityksellä lähdettiin ihan älyttömän kaukaa hyppyyn ja pysyin juuri ja juuri kyydissä. Tähän Marjo sitten totesi, että oli aikamoinen lentokone kyllä nyt - valkoisin siivin mennään! Kolmannella kerralla saatiinkin sitten onnistunut hyppy ilman mitään erikoisia pomppimisia.

Kun oltiin verkkahypyistä päästy niin alettiin hiomaan hieman uusintakurveja. H-kirjaimen jälkeen oli muutama metri uran sisäpuolella lävistäjällä pinkki-keltainen -mato-okseri, jonka jälkeen kaarrettiin ennen S-kirjaimessa olevaa sarjan B-osaa vastakaarrolla takaisin tulosuuntaan. Okserille tultiin hieman vinosti, jotta kääntyminen olisi luonnollisesti helpompaa. Makkara oli hyvässä vedossa ja olin saanut siihen jo jotakin otetta. Paikat okserille taisi olla aina hyviä ja käännöskin sujui hyvin. Muutaman kerran jälkeen tultiin okserille kunnon tie kulmasta vaihtaen lävistäjällä suuntaa.
Jatkettiin vielä uusintakurvien parissa eri tehtävää aloittaen oikeassa kierroksessa. Maneesin toisessa päädyssä oli lähes samanlainen okseri mitä olimme äskenkin hypänneet - kulmasta tie okserille, joka oli linjattu puolirataleikkaalle. Käänsimme sarjan välistä vastakaarrolla pyytäen hevosia eteenpäin ja ensimmäisenä hypäämällemme esteelle lähestyessä otimme kiinni. Tämä sujui todella kivasti, olisin kylläkin saanut molemmilla kerroilla baanattaa vähän enemmän. Oon nyt huomannut, että tykkään mennä kamalasti kevyessä istunnassa, mutta silloin kun pitäisi oikeasti olla kevyessä istunnassa ja mennä lujaa, niin istun satulassa. Ensimmäisen kerran huomasin tämän syksyn estekisojen ratavideolta. Muuten kaikki kyllä sujui hyvin, tiukoissa kaarteissakin laukka pysyi hyvin yllä.

Tultiin sitten oikeassa kierroksessa ensin tämä E- ja X-kirjainten tienoilla oleva okseri, jolta kaarrettiin sitten vielä mato-okserille. Tultiin tämä pari kertaa onnistuneesti. Makkara liikkui ihan kivasti, toisella kerralla poni meinasi vähän livistää mato-okserilla oikealta ohi, mutta päästiin kuitenkin yli. Siirryimme siis sarjalle. Pitkälle sivulle sijoitetun kahden askeleen sarjan B-osa oli koristeltu kahdella renkaalla. Ensimmäinen kerta meni ihan kivasti. Toisella kerralla A-osaa korotettiin ja ratsastin sarjalle liian pohjaan, jolloin juuri tuo A-osa tipahti. Jatkoin sitten laukkaa ja käytin kerran raippaakin herättelyyn (pukin kera, tietysti) ja tulin sarjan uudelleen onnistuneesti. Olin tyytyväinen Makkaraan, vaikka se onkin nyt pariin kertaan keksinyt ties mitä, jotta pääsisin maistelemaan hiekkaa. Tällä se tasapaino kehittyy! Kisoihin mennään hyvällä, hieman jännittyneellä, fiiliksellä. Nyt vain toivotaan, että sää pysyy hyvänä, niin pääsee hyppäämään kisat kentällä... :)

4 kommenttia:

  1. Makkara on kyllä söpö otus :D mutta mua vähän jo hirvittää leiri, en tuu selviin niistä estetunneista vaikkei olis lähelläkään noita teidän tehtäviä. Toivottavasti pääsette kisaamaan kentällä ja että menis hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara on kyllä söpö - niin ulkonäöllisesti kuin nimeltään :')

      Etköhän sä selviä, nää tän tunnin tehtävät ei olleet edes vaikeita. Viime kesänäkin kaikki tehtävät oli todella simppeleitä, taisi mun ekana keväänä Ponilaaksossa olla yksi vaikeimmista tehtävistä (ainakin se tuntui menevän yli ymmärryksen mulla...)

      Poista
  2. Täähn oli mielenkiintoisen oloinen tunti! Muistan, kuinka joskus hyppäsimme kavereideni kanssa niin yhdeltä poikkesi hypyn aikana jalustinhihna ja ratsastaja päätyi melkein maistelemaan hiekkaa.. Onneksi silloinkaan ei käynyt kuinkaan ja hihna saatiin vaihdettua ilman ongelmia :D Kisatilanteessa tuo vasta olisikin ikävää.. Todella kiva kirjoitus taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en onneksi siinä vaiheessa ollut päässyt vielä hyppäämään, ai kamala mitähän siinäkin olisi käynyt jos meidän pienen Finnairin hypyssä olisi mennyt poikki... :DD

      Poista