sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Long time no see [wanhat, ratsastusta...]

Hupsista, blogi on jäänyt hieman täysin muun elämän varjoon. Monta kertaa mun on pitänyt avata Blogger, mutta todennut sitten, että olisi muutakin tekemistä. Ikinä mulla ei ole ollut kahden kuukauden taukoa bloggaamisesta, vaan aina on tullut vähintään kerran kuussa postausta. Tällä hetkellä sairastelen kotona joka keväistä flunssaani, joka ei millään tunnu laantuvan. Harjoittelua Jyväskylässä on kulunut nyt suunnilleen puolet ja en ole hetkeäkään katunut tuonne lähtemistä. Nämä kuluneet 2 kuukautta ovat vahvistaneet sen, että alavalinta on osunut nappiin, vaikka vähän epämääräisesti sen pari vuotta sitten valitsinkin. Työporukka on aivan mahtava ja vaikka epäröinkin vielä muutamia asioita työssä, olen oppinut todella paljon kaikkea uutta. Ja seuraavat 2,5 kuukautta tuovat vielä paljon uutta!
Mun on pitänyt käydä kuvaamassakin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Parit ravit olen unohtanut täysin, mutta muuten ei ole työvuorot osuneet yksiin kisojen kanssa. Alkuvuosi on muutenkin ollut aikamoista ryöpytystä, kun palloilin monta kertaa kodin ja Jyväskylän välillä wanhojen tanssien takia. Kun ne oli tanssittu, sain hieman hengittää: enää ei tarvinnut parin päivän välein matkustaa junalla tai bussilla, vaan saatan tehdä 5-6 päivän työputkia pitäen sitten pidempiä vapaita. Wanhoista puheenollen, tässä olisi muutama kuva meidän päivästä. Suttasin kuvista muiden henkilöiden naamat, sillä olettaisin, etteivät he halua naamojansa tänne. Wanhojen päivä oli meillä todella pitkä, herätys soi mulla 4.50 ja kuudelta istuin jo kampaajalla. Sieltä sitten meikkiin ja yhdeksältä koululla ensimmäisen tanssin alkaessa kello 10. Vierailimme sitten kouluilla ja vanhainkodeissa ruokailun jälkeen ja illan tanssit alkoivat iltakuudelta. Jatkoilta pääsin kotiin aamuyöstä ja nukahdin joskus kolmen aikoihin. Aivan mahtava päivä ja porukka meillä, voisin elää sen mikä tahansa päivä uudestaan!
Mekko on hankittu Muotitalo Tyynelästä Tampereelta ja se oli ensimmäinen, minkä laitoin päälleni liikkeessä. Olin myös ensimmäinen, joka tätä mekkoa sovitti, sillä se oli tullut liikkeeseen edellisenä päivänä! :)
Olen käynyt kolmesti ratsastamassa edellisen postauksen jälkeen ja kaikki ovat olleet estetunteja. Ensimmäinen näistä oli maanantaina 23. tammikuuta ja siitä olinkin aloitellut jo jonkinlaisen postauksen kirjoittamista. Se oli kuitenkin jäänyt kesken, joten tähän tulee nyt sekä sitä jo aloitettua että uutta, ulkomuistinvaraista, tekstiä. Muutaman päivän vapaiden aiheuttama hymy hyytyi hieman hevosen nimen nähdessäni. Mussu. Jos joku ei tiedä tai muista, niin tipuin Mussulta vähän pahemmin tuossa pari vuotta sitten estetunnilla ja sen jälkeen olen hieman ehkä pelännyt sitä. Ensimmäinen askel pelon voittamiseen otettiin jo reilu vuosi sitten puomitunnilla ja nyt oli sitten estetunnin vuoro. Olin hieman myöhässä tallilla, mutta poni oli loimitettuna tallissa, joten mun ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Jotain henkistä kasvua on ilmeisesti mulla tapahtunut, sillä maneesiin päästessäni en jännittänyt enää läheskään niin paljon mitä tallissa. Tosin ensimmäinen "mitä tästä nyt oikein tulee"-fiilis tuli selkäännousussa, kun meinasin ponnistaa ponin yli... Juu, hieman tuntui poni pieneltä Rutun jälkeen :D
En tuntenut oloani lainkaan mukavaksi Mussun selässä. Poni oli todella hidas, enkä saanut sitä varsinkaan ravissa liikkumaan yhtään mitenkään fiksusti. Laukassa käytin sitten raippaa pariin kertaan ja kyllä silloin pari pukkia tuli kokeiltua, mutta se sai mut vain entistä sinnikkäämmäksi. Pikkuhiljaa alkoi poni liikkumaan paremmin, mutta olo oli kyllä ihan kuollut. Mussun laukka on sellainen, missä en oikein pysty istumaan kunnolla. Aloiteltiin hyppääminen sitten ihan tavallisella ristikolla ja voin sanoa, että ensimmäistä hyppyä jännitin todella paljon. Mulla kesti todella kauan löytää oikeanlainen rytmi Mussun kanssa hyppäämiseen, mutta pikkuhiljaa aloin löytämään sitä. Hypättiin pariakin erilaista rataa, jotka sujuivat yllättävän hyvin. Uusintarataa mennessä uskalsin pyytää ponia hyvin eteenkin, vaikka kieltämättä vähän tutisi jalat siinä vauhdissa. Loppuraveissa sain tehdä reippaasti pidätteitä Mussun vain paahtaessa eteenpäin. Pari kertaa meinasin tipahtaa, mutta sain kammettua itseni kyytiin. Taas tuli todettua, että Makkara on todellakin parantanut mun tasapainoani!
(C) Pinja N. / Minka P.
Seuraava tunti oli jälleen seuraavalla viikolla, maanantaina 30. tammikuuta. Tämäkin oli estetunti ja tällä kertaa Rutun kanssa! Ruttu oli hirmuenerginen ja kiva ratsastaa alusta saakka, eikä siitä todellakaan huomannut, että se oli ollut jo edellisellä tunnilla. Sain pidätellä sitä koko tunnin ajan aika reippaasti, ettei ihan rymäytettäisi esteiden sekaan. Korkeutta ei esteillä ollut juurikaan, mutta tiukkoja teitä sitäkin enemmän. Osa syynä oli myös se, ettei mulla ollut turvaliiviä. Mun luotto Ruttuun on 110%:sta, mutta tuolla tunnilla se horjui aavistuksen juurikin tuon vauhdin suhteen. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan selvisimme hengissä. Uusintaradalla tiukalla lähestymisellä ollut ristikko oli Rutulle liikaa ja molemmilla kierroksilla kiellettiin sille. Ristikko ei siis ollut mitenkään suuri, vaan sen yli olisi voinut hevonen vaikka astua. Toisella kerralla sitten jo suutahdin ja kolisutettiin sitten puomeja oikein urakalla vaatiessani Ruttua ylittämään esteen vaikka takaperin.
Viimeisin tunti oli perjantaina 24. helmikuuta eli kolmisen viikkoa myöhemmin. Tämäkin oli estetunti, jonka menin Makkaralla. Huomasin sitten jo maneesiin saapuessamme, että tänään on Makkaralla vauhtipäivä, mahdollisesti myös "kyttään kaikkea mahdollista"-päivä, sillä poni ravasi uralla taluttaessani sitä. Ravissa Makkara oli kuitenkin aivan mahdoton, täysin pohkeen takana. Välillä se liikkui reippaasti, mutta se oli todella hallitsematonta. Vasta kun saatiin mukaan laukka, alkoi meno olla mukavampaa. Toisella pitkällä sivulla meillä oli kolmen ristikon jumppis ja okseri. Ensin nämä olivat kuitenkin puomeina, joita sitten tultiin laukassa. Makkara ampaisi kuin tykinsuusta kääntäessäni sen puomilinjalle ja meillä olikin askeleet vähän hakusessa. Voisi sanoa, että poni vei mua ihan 6-0. Pikkuhiljaa aloin löytämään sitä rytmiä hevoseen ja aloin myös nauttimaan siitä, että hevonen liikkuu kerrankin eteenpäin. Kun puomit sitten nostettiin kannattimilleen, iski muhun rimakauhu. Poni meni todella lujaa ja jokaisella kierroksella valittelin, kuinka isolta jumppiksen viimeinen este, eli okseri, näytti. Todellisuudessa este oli ehkä 70 senttinen. Mun ongelmaksi kehkeytyi kuitenkin se, etten noussut pystyyn hypyn jälkeen tarpeeksi nopeasti. Se on mulla ongelmana aika pitkälti vain Makkaran kanssa, jolla on mulle tosi haastava hyppy. Siihen kun lisätään se, että Makkara tuppaa kääntymään äkkiä esteen jälkeen niin ei hyvä heilu. Mun tasapaino heittelikin jonkinverran, ja lopulta sain ohjeeksi kääntää Makkaran heti hypyn jälkeen pienelle voltille, jotta saisin ensinnäkin ponia vähän paremmin hallintaan. Hieman tutisi jalat tunnin jälkeen! :D
Seuraava tunti venyy jälleen tuonne parin viikon päähän, viikolle 12, jolloin mulla on vapaat sopivasti tuntia ajatellen. Hevosmessuille Tampereelle olisin myös luultavasti tulossa, mutta sen näkee sitten kun saan työvuorolistat sille ajanjaksolle. Katsellaan sitten uudestaan blogijuttuja, kun mulla jotakin kirjoitettavaa on :)

2 kommenttia:

  1. Tuo sun wanhojen kampaus ja mekko on kyllä ihania! Varmasti kyllä ikimuistoinen kokemus tanssia ne :) Oli kyllä oikein kiva lukea taas sunkin kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Wanhojen päivä oli kyllä todella huikea, porukalla natsas hyvin yhteen ja se sitten näkyi niin tanssiessa, vapaa-ajalla kuin jatkoillakin :)

      Poista