lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ei mee putkeen, eikö niin?

Olin viikkoa etuajassa - perjantai 13. on vasta viikon päästä, eikö niin?

Mä oon näköjään ottanut kiinni sitä aikaa, jolloin tipuin vain kerran kahdessa vuodessa. Oon tippunut sekä joulu- että tammikuussa Mussulta sekä joulukuun leikkitunnilla Sepolta - tosin leikkitunnin tippumisia ei lasketa kunnon tippumisiksi, sillä liu'uin vain alas. Eilen nimittäin tuli taas tiputtua estetunnilla, tosin ei niin pahasti kuin tammikuussa, mutta kuitenkin. Oli kyllä aikamoinen yllätys sekä mulle että muillekin, ja kaverini saikin aikamoiset naurut laittaessani viestiä tunnin jälkeen että arvaappa keltä tipuin... :D
Tunnistaako joku kuvan hevosen viime kesältä? Tunnin menin nimittäin juuri tuolla suomenhevosella - Ruuvilla. En keksi ketään joka olisi tippunut Ruuvilta, niin tasaisen varma se on, ja tämä omakin tippuminen johtui ihan itsestäni - palataan siihen myöhemmin.
Ulkona oli vielä sen verran valoisaa, että viimeisiä hevosia tuotiin sisälle tullessani. Pinja sitten sanoi ohimennen, että tälläkertaa en mene Mussulla ja kerkesinkin riemuita kivasta hevosesta. Noh, ei mun riemu kauan kestänyt. En nimittäin pidä Ruuvista juuri lainkaan, eikä meidän estetunnit ole menneet ennenkään mitenkään hehkeästi... Ehkä alan joskus vielä pitämäänkin tuosta talvisin paksuharjaisesta ruunasta. Muistin laittaa takajalansuojatkin oikein - onhan siitä jo yli puolivuotta kun olen takajalansuojat laittanut, taisi olla syys-/lokakuuta. Laitoin kannuksetkin ensimmäistä kertaa esteille, sillä tiesin että ilman niitä en saisi Ruuvia liikkumaan oikeasti yhtään mihkään. Ja onneksi laitoinkin!


Ylläolevasta kuvasta näkee, missä esteitä oli. Kapea sininen viiva on maapuomi, violetti on portti, samoin vino punainen. Muut ovatkin pystyjä ja oksereita. Punainen portti ja punainen pysty eivät oikeasti olleet aivan noin lähekkäin, mutta älkää takertuko siihen. Tehtävät olivat mielenkiintoisia, ja välillä tuli mietittyä että hengitänkö ollenkaan vai jouduinko tekemään Ruuvin kanssa niin paljon töitä kun olin jokaisen hyppykerran jälkeen ihan hengästynyt.
Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin hyppääminen: oltiin vasemmassa kierroksessa, laukattiin voltti päätyyn ylittäen puomi ja tultiin portti. Alkuun hyppääminen oli vähän hakemista, sillä ensimmäinen ja vielä toinenkin hyppy oli vähän kummallinen. Kaiken kruunasi se, että laukkavoltit meni aivan päin prinkkalaa ja mentiin jonkinlaista ravi-laukka -yhdistelmää. Sitten kun käänsin Ruuvin kohti estettä niin laukasta tuli "normaali" ja päästiin yli. Laukka kyllä oli laskeutumisessa väärä, hevonen oikaisi päädyssä ja vei mua ihan 6-0 esteen jälkeen mutta muuten meni ihan kivasti. Vaihdettiin suuntaa, ja hypättiin samaista porttia niin, että porttiosan päällä oli vielä puomi. Käännettiin H-kirjaimen kohdalta punaisten esteiden välistä violetille portille. Alkuun oli laukassa jälleen hakemista, mutta pikkuhiljaa alkoi laukkakin parantua. Ruuvi oli myös esteen jälkeen hyvin hallinnassa ja laukkakin pysyi oikeana.

Mun ja Ruuvin tyylinäyte viime toukokuulta kun hyppäsin sillä ensimmäistä kertaa - lähdettiin aivan liian kaukaa ja puomi tuli alas. Otettu pari päivää ennen seuraestemestaruuksia.
Ruuvi ja minä leirillä - en osannut yhtään ratsastaa sitä tuolloin ja istunta on sen mukainen. Niin ja tää on kamerannäyttölaatua! :)
Seuraava tehtävä vaatikin vähän ajatustyötä. Tultiin oikeassa kierroksessa valkoinen okseri (piirroksessa musta), jolta käännettiin hevosesta riippuen 3-4 askeleella punaiselle portille, jolta jatkettiin siniselle pystylle. Ensimmäisellä yrityksellä vauhti oli aivan liian hidas niin isolle okserille (n. 70cm?) ja kaikenlisäksi tultiin vähän liian reunaan, jonka takia Ruuvi kielsi. Seuraavalla kerralla vauhtia oli vähän enemmän ja päästiin juuri ja juuri yli molemmista esteistä. Pystylle pyysinkin vähän enemmän vaikka se olikin pieni. Seuraavalla kierroksella Ruuvi kielsi taas ja itse olin kovasti menossa yli, seurauksena löysin itseni okserin toiselta puolelta. Lisäksi olin tajunnut Ruuvin korvien kohdalla tippuvani ja karjaissut. No, näkipähän Marjo mun tippumisen ensimmäistä kertaa kunnolla... :D Ei sattunut ja tällä kertaa tulin pehvalteni alas - en naamalteni. Mähän alan pikkuhiljaa oppimaan miten sieltä selästä tullaan oikeaoppisesti alas... Mutta ei muuta kuin uutta yritystä kehiin. Tippuminen loi mulle uutta tarmoa, ja tän jälkeen ei kieltoja tullutkaan - kerran tosin jouduin kääntämään pois linjalta, sillä tajusin vauhdin olleen liian hidas. Ruuvi alkoi liikkumaan paremmin, kunhan vain muistutin sitä vähän raipalla ennen omaa vuoroa.

Sitten hypättiin pientä radan tyylistä. Vaaleansininen okseri, valkoinen okseri ja suhteutettu pysty ja okseri 5-6 askeleella. Ruuvi himmasi vähän ennen ensimmäistä estettä, enkä saanut toiselle okserille sitä ihan tarpeeksi reippaaksi jonka vuoksi hyppy oli vähän kummallinen. Suhteutettu mentiin ahtaalla kutosella, joten mun piti seuraavalla kerralla ratsastaa reippaammin. Seuraava kierros menikin ihan kivasti, tosin suhteutettu oli silti vähän turhan ahdas joten tulin sen heti perään uudelleen, jolloin siitäkin tuli parempi.
Viimeinen tehtävä tehtiin violetilla ja punaisella portilla. Tultiin oikeassa kierroksessa violetille, josta piti kääntää tiukasti vasemmalle, takaisin kohti punaista. Ensimmäisellä kerralla ei käännytty kovin hyvin, jonka vuoksi laukka hyytyi ja tultiin punaiselle huonosti pudottaen puomi. Toisella kerralla ei meinannut mitenkään onnistua, sillä Ruuvi painoi vasemmalla ohjalle, eikä suostunut kääntymään vaadittuun suuntaan. Taidettiin tulla kolmesti tehtävä, ennen kuin Ruuvi oikeasti kääntyi esteen jälkeen - tosin jälleen ravin kautta. Mutta kääntyi kuitenkin ja olen tyytyväinen!
Kisat lähestyvät vauhdilla ja niihinkin on aikaa vain kaksi viikkoa. Sivupalkista näkee mihin kisoihin olen suunnitellut meneväni, minkä luokan olen ajatellut mennä ja kenellä. Tietenkin luokat varmistuvat vasta sitten kun kutsu julkaistaan, mutta hevosia voi miettiä jo etukäteen. Ensimmäiset kisat ovat siis harjoitusestekisat, ja olen pohtinut pitkän aikaa että kenellä menisin ja mihin luokkaan. Ruttu olisi nyt tietysti ykkönen, mutta se menee todella nopeasti, joten pitäisi varallakin olla yksi. Ongelmia tuottaa vain luokat, joten ihan mitä tahansa ponia en voi ottaa - ellen sitten mene ristikkoluokkaan. Näiden kisojen kutsu julkaistaan maanantaina, luokat on kyllä jo tiedossa. Kun vain hevosen saisi päätettyä...

Pahoittelen muuten sitä, ettei postauksia ole tällä viikolla tullut: oon oikeasti yrittänyt panostaa kouluun parin viimeisen viikon aikana - en lomalla vaan ennen sitä - ja se näkyi ruotsinkokeen numerossa. Yllätyin kyllä positiivisesti saadessani nähdä numeron alkuviikosta, kyllä huomaa että vieraista kielistä ruotsi on mulle se helpoin. Meillä oli tällä viikolla myös saksan koe, johon yritin myös lukea. Saksassa meillä on onneksi kaksoistunnit, joten ensimmäinen tunti on kertaustunti. Koe tuntui menevän kivasti ja kaikkiin sain jotain raapustettua, vaikkakin yhteen kohtaan en saanut sitä vaadittua 40 sanaa.
Tein muuten tällä viikolla yhteishaun ja oon aika varma, että pääsen sinne minne hainkin sillä päättötodistuksen numerot eivät voi olla kovinkaan huonot. Paikkakunnalla pysyn, ja hain sekä ammattikouluun että lukioon, tosin ammattikoulussa suorittaisin kaksoistutkinnon.

Oletteko te, 9. luokkalaiset, tehneet jo yhteishaun? Minne haitte?
Oletteko te tippuneet lähiaikoina?
Onko tiedossa kisoja tälle keväälle?

1 kommentti:

  1. Hahha, Ruuvi näyttää kesäasussaan ihan avaruusoliolta :D

    VastaaPoista