torstai 6. lokakuuta 2016

Kurkistus arkeen [PUHELIMEN TYHJENNYS]

Viime viikon torstain tunnista ei tullut eikä tulekaan postausta. Sen verran voin kertoa, että kyseessä oli koulutunti Sepolla, joka ei mennyt kovinkaan hyvin. Hevonen oli aikalailla possuilutuulella, enkä saanut siihen oikeastaan mitään otetta. Ravissa Seppo oli vielä ihan okei, mutta laukassa koko pakka levisi käsiin. Ei ollut yhtään motivaatiota kirjoittaa tunnista, mikä epäonnistui lähes täydellisesti. Nyt kuitenkin ajattelin julkaista muutamat Samsungiin kertyneet kuvat, joita on kertynyt heinäkuulta saakka. Tämän päiväisestä tunnista yritän julkaista postauksen mahdollisimman nopeasti, toivottavasti viikonlopun aikana.
1. En kai oikeasti ole ainut, jolle tulee kausia, jolloin kuuntelee yhtä/kahta biisiä repeatilla? :D 2. Ainut erottava tekijä maisemassa kodin ja Nurmijärvi-Järvenpää -välillä tuntui olevan se, että talleja tuntui olevan jokaisen mutkan takana! 3-4. Armi ♥
5. Kaivopiha näytti molempina päivinä tismalleen tältä. 6. Totta kai myös minä katsoin ratsastusta olympialaisista. Tai itse asiassa katsoin vain kenttäratsastuksen osakokeet...
12. Harvoin on mun lautanen noin täynnä kouluruokailussa, vaikkei meillä sitä "tyypillistä kouluruokaa" olekaan, vaan pääsääntöisesti todella hyvää ruokaa! 13. Jouluna saamani kuulokkeet alkoivat olemaan tiensä päässä, joten kävin ostamassa uudet. On muuten todella hyvät! Kalenterillekin on tullut käyttöä, vaikken aikaisempina vuosina olekaan ollut kovin hyvä sen käyttämisessä... 15. Ollessani töissä sen kolme päivää ruokatapahtumassa koulun kautta, oli viimeiseen työpäivään ihanaa lähteä kun sai nukkua eikä tarvinnut mennä koululle ennen töitä!
16-17. Pari kuvaa ruokatapahtumasta. Rakastuin tuohon essuun, paljon mukavampi päällä kuin koulun essut! Ja kätevät nuo ravintolan ulkoseinät, peilasivat mukavasti ;) 18. Olimme hommissa myös uuden lentokonehallin avajaisissa. Halli on käytössä ammattikoulun opiskelijoilla, eikä ole lainkaan hullumpi.
20-22. Drinkkijuttuja. Ei ole ehkä ihan hyvä juttu, että kaksi tiimiä tekee drinkkejä samaan aikaan pienessä tilassa... :D
23. Löysin tän biisin ihan sattumalta jokin aika sitten ja iski heti. Käy ihmeessä kuuntelemassa oikein ajatuksen kanssa (lyricsit eivät ole lainkaan pahitteeksi) ja lisäämässä soittolistalle. Todella ajankohtainen ja tärkeä aihe! Vain reilut 190 000 toistokertaa, harmittavan vähän :( 25. Ehkä onnistuineimmat koulukuvat näiden 11 vuoden (apuva) ajalta.
27-28. Siskopuoli meni hieman yllättäin naimisiin ja käväistiin sitten jälkikäteen juhlistamassa avioparia ♥ 30. Mut käskettiin opettelemaan erilaisia servetin taitteluja, joten yksi ilta kului niitä väsätessä. Olin kyllä huonot servetit valinnut koululta harjoittelua varten :D
32. Oon taas innostunut pelaamaan NHL16:sta, ja vaikka taukoa oli ollut arviolta yli puoli vuotta, niin taidot olivat paremmat kuin aikaisemmin. 33. Muita yöopiskelijoita?
34. Tää on ehkä mun lemppariasu tällä hetkellä. Simppeli ja ainakin omasta mielestä mun tyylinen. Vielä kun hiukset olisin kuvaan saanut jotenkin nätisti... 35. Käväisin sitten yksikseni testailemassa vielä yhtä drinkkiä, maistajana paras kaverini. Ei onnistunut vielä tuolla kerralla, vaikka lähemmäs kymmenen erilaista kokeilua tehtiin.
37. Tää onkin jo vähän oudompaa asua mun päällä. Ei tarjoiluvaatteet, vaan hame. Oon hametta pitänyt viimeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten ja kovinkaan moni ei ole mua hame päällä nähnyt. Kun ilmoitin ostaneeni hameen, sain vähän kummaksuneita katseita ja lausahduksia ("Sulla hame?! En mä voi kuvitella sua hame päällä!" ja "Sä näytät niiiiin oudolta hame päällä"). 38. Kun meidän ravintola aukesi viikko sitten, olimme koristelleet sen sammaleella. Voin kertoa, että sitä sammalta oli paljon. Käpyjäkin kävimme keräämässä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti