keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hevoset 2017 - lauantai

Nyt on messut messuiltu ja kerkeän vihdoinkin kirjoittaa postauksen viikonlopusta! Maanantaina olin kotona vasta lähempänä iltakymmentä töiden jälkeen, joten silloin ei pahemmin kerennyt konetta avaamaan. Eilen taas vietin koko illan kuvia muokatessa, joita kertyikin aika mukava määrä. Yhteensä kuvia tuli räpsittyä lähemmäs 1800 kappaletta ja muokattuja kuvia tuli 269. Periaatteessa niitä olisi voinu muokata noin 30 enemmänkin, mutten kokenut tarpeelliseksi. Mutta nyt postaukseen!
Olin messuilla siis molempina päivinä ja aikaisempien vuosien tavoin julkaisen molemmista messupäivistä oman postauksensa. Olimme Lotan kanssa messukeskuksella lauantaina noin kymmenen aikoihin ja yllätyimme todenteolla, kun pääsimme vajaan viiden minuutin jonotuksella sisälle. Viime vuonna jonotusajat olivat todella pitkiä ja olimmekin silloin onnellisia, kun pääsimme blogistipassilla sisälle. Löysimme kohtuullisen hyvät paikatkin esteklinikkaa varten. Mikael veti kyllä omasta mielestäni paremman klinikan mitä Wegelius viime vuonna. Lähes heti perään alkoivat rotuesittelyt, joten emme siirtyneet paikoiltamme mihinkään. Oli mahtavaa nähdä vanhojen tuttujen lisäksi muutama uusikin rotu, mm. american bashkir curly ja arabi!
fri-o. Abba van Klaverfjouwer
PRE-o. Tamboril III
nvh-r. Gnist Varde (?)
ox-r. Zorongo
qh-r. Chic Ruf Enterprise
abc-o.

shire-o. Fingiant Wild Spirit ja emh-o. Esperar Milhor Perola
Ehdottomasti koko viikonlopun suosituimmat ohjelmanumerot taisivat olla DeLaval Junior Trophy ja Racing Pony Trophy -estekilpailut, hyvänä kolmosena Vapo Suomenhevosten Trophy. Kahden ensimmäisen aikana katsomot olivat aivan ääriään myöten täynnä ja Junior Trophyyn saimme todella huonot paikat kuvaamista ajatellen. En saanutkaan juuri lainkaan kuvia siitä luokasta, joten vaihdoimme katsomoa ja asettauduimme niin ylös kuin mahdollista Pony ja Suomenhevos Trophyjen ajaksi - itse asiassa aivan kirjaimellisesti niin ylös kuin mahdollista. Katsomon ollessa täynnä, asettauduimme kahvilan reunalle lainaten kahvilan penkkejä. Ihmiset istuivat jopa katsomon rappusilla, joten ihmisiä oli todellakin paljon! Luinkin, että lauantaina olisi käynyt yli 9000 messuvierasta ja siltä se näyttikin. Edellisinä vuosina ei ole ikinä ollut katsomot niin täynnä!
old-r. Burg's Surprise B
trak-t. Brukné
kwpn-r. Widor
tunt-t. Cotton Socks
rp-t. Poetic Super Girl
nf-t. Golden Star II
ISH-t. Tullibards Piaf
ISH-r. Two Tone Fred
sh-o. Niisun Nestori
sh-r. Hovi-Urho, Suomenhevosten Trophyn voittaja ainoalla tuplanollalla
sh-r. Tuskan Toivo
sh-r. Pyry Waan
sh-o. Romeon Poju
Suomenhevosorien esitykseen vaihdoimme hieman kuvauspaikkaa ihmismäärän vähentyessä. Huikeita esityksiä kyllä, mutta parhaiten mieleeni jäivät viimeisinä esiintyneet Romeon Poju ja Pikku-Jätkä, joiden esityksessä oli kyllä vauhtia! Sille esitykselle sai myös nauraa oikein urakalla, voin laittaa kaksikon kuvien jälkeen videoklipinkin minkä kuvasin. Tajusin liian myöhään alkaa videoimaan esitystä ja se harmittaa aivan vietävän paljon! :D Ja ehdottomasti pisteet myös Säämiehelle, todella kaunis suomenhevonen. Oikea jokaisen hevostytön unelma pitkän liinaharjansa kera.
sh-o. Rannan Ruhtinas
sh-o. Valon Veikka
sh-o. Valon Veikka
sh-o. Säämies
sh-o. Säämies
sh-o. Lakeuden Ihme
Lakeuden Ihme näyttää, ettei kaikkea saa ottaa ihan tosissaan! ;)
sh-o. Jämpti. Ei paljon haitannut "lajinvaihto" täyden messuhallin edessä
sh-o. Lakeuden Ihme ja sh-o. Jämpti
sh-o. Romeon Poju
sh-o. Pikku-Jätkä
Vauhtia tällä kaksikolla ainakin riitti!

Saimme ihailla myös viime vuoden Kansallisen Poninäyttelyn parhaimpia poneja areenalla ja blogiin pääsee "esittäytymään" heistä yksi. Ja päivän päätti suomenhevosten kouluratsastuksen kür kutsukilpailu. Hienoja oreja kaikki, pakko sanoa!
wA-t. Cloudberry Marigold
sh-o. Ypäjä Arska
sh-o. Hessin Leevi
sh-o. Korven Velho
Olitko sinä messuilla lauantaina? Mikä asia/ohjelmanumero jäi parhaiten mieleesi?

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus, todella kivoja kuvia oot ottanu! Tuo suokkien näytös olisi ollut kyllä hauska nähdä! Itsekin olin molempina päivinä paikalla, mutta lähinnä katselin vain kisoja ohjelmistosta molempina päivinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin meni lähinnä kuvaamiseksi koko viikonloppu, en juuri muuta tehnytkään :D

      Poista