sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Jouluaatto on jo takana, mutta ajattelin silti tulla näin keskiyöllä (kellohan on siis julkaisuhetkellä hieman yli kaksitoista) kirjoittelemaan lyhyesti ja jakamaan kuvia tältä päivältä. Meidän aattopäivähän on tavallisesti todella normaali, päivä muiden joukossa (ainakin omasta mielestäni): aamupäivästä, kymmenen jälkeen, syödään aamupuuro ja iltapäivällä, yleensä viiden kieppeillä, sitten syödään jouluruoka. Tämän jälkeen, noin tuntia tai kahta myöhemmin, avataan lahjat. Illansuussa käydään vielä hautausmaalla viemässä kynttilä vaarini haudalle. Meillä ei siis ole mitään kummempia jouluperinteitä ja viimeiseen pariin vuoteen meillä ei ole edes joulukuusta ollut olohuoneessa. Meillä ei käy sukulaisia, emmekä mekään aattona käy. Huomenna menemme kuitenkin käymään sekä isäni äidin, että äitini vanhempien luona ja jälkimmäisillä on vielä pari pakettiakin meille kauempana asuvilta sukulaisilta.

Lahjoja en ala sen tarkemmin tänä vuonna esittelemään, mutta ne ovat kaikki toivottuja ja niille löytyy varmasti käyttöä. Tai no, huulibalsamista en tiedä kuinka ahkeraan käyttöön tulee, mutta muuten kyllä tulee ahkeraa käyttöä. Tänään sitten paketista tulee luultavasti viime vuotiseen tapaan astioita, joille on sitten myöhempää käyttöä ;) Nyt kuitenkin päivän kuviin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti