perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 tavoitteet

Asetin reilu vuosi sitten itselleni tavoitteita seuraavaksi vuodeksi, joten nyt on se aika vuodesta, jolloin voitaisiin käydä ne läpi ja asettaa tavoitteet vuodelle 2017. Aloitetaan vuosi sitten asetetuista tavoitteista, joita oli yhteensä kuusi kappaletta.
(C) Helka S.
1. Jatka kisaamista
Tämän vuoden kisaamiset vähän jäi. Keväällä olin kahdissa kisoissa ja syksyllä ei kisoja edes järjestetty. Saldona oli koulukisat Rutun kanssa (aikuisratsastusmerkki, 52,2%), jotka eivät menneet kovinkaan hyvin, ja estekisat Makkaran kanssa (70-80cm, 0-0) jotka menivät odotuksia huonommin.

2. Älä unohda rataa
Jotain positiivista kisoja koskien - muistin jokaikisen ratsastamani kisaradan! Tämä linja kun jatketaan tulevaisuudessakin niin kaikki on hyvin.
(C) Vekku
3. Kehity kouluratsastuksessa
Omasta mielestäni kehityin. Olen päässyt nyt etenkin kesän jälkeen menemään monipuolisemmin eri hevosilla ja tekemään haastavampiakin asioita, joissa on joutunut ihan oikeasti miettimään miten jokin asia tehdään. Oon löytänyt sisäisen koulutuupparini pitkästä aikaa päästyäni Mintyn selkään, sillä se on poni, jonka kanssa natsaa todella kivasti - tuli sellainen fiilis heti istuessani sen satulaan kesällä.
4. Hio istuntavirheitä entisestään
Ainakin tasapainoa on tullut tänä vuonna harjoitettua erityisen paljon Makkaran ansiosta, enkä hätkähdäkään ihan pienistä pompuista. Jalat on mun ikuisuusongelma, ryhtikin joillakin hevosilla. Ryhtiin ainakin voisi vaikuttaa hierojalla käynti, jota olen tässä harkinnut jo jonkin aikaa - mun niskojen seutu on nimittäin aivan jumissa... Esteillä mun istunta tuntuu parantuneen jonkinverran, vaikka aika hevoskohtainenhan se on. Makkara on tässä hyvä esimerkki: en oikein osaa mukautua sen hyppyihin, osin ehkä sen vuoksi, että poni on niin hidas ellei sitä saa heti alkuun liikkumaan. Rutulla taas meno näyttää huomattavasti paremmalta. Jos kuitenkin vertaa joihinkin parin vuoden takaisin kuviin niin aikamoinen harppaus eteenpäin on otettu!

5. Apujen käyttö
Avut ovat hirmuisen hevoskohtaisia, jotkut vaativat selkeitä ja jotkut huomaamattomampia. Lätyllä alkaa ohjasavut olemaan aika hyvin hallinnassa, sillä estetunneilla muuten niin hitaasta hevosesta tulee todella reipas estetykki, joka vaatii hieman ronskimpiakin otteita.

6. Istu alas satulaan
Tämä on alkanut hieman helpottaa. En ainakaan huomaa nousevani jalustimille yhtä herkästi kuin vaikkapa vuosi sitten, vaikka sillointällöin tätä esiintyykin herkästi.

Entä mitenkäs vuoden 2017 tavoitteet?

Ensi vuodelle on jotenkin todella vaikea keksiä hevosiin liittyviä tavoitteita, juurikin sen vuoksi, että harrastus muuttuu entistä epäsäännöllisemmäksi. Joitakin kuitenkin keksin, saa nähdä kuinka moni niistä toteutuu. Lisäksi lisään tähän muutamia tavalliseen arkeen liittyviä tavoitteita.
(C) Lotta
1. Ratsasta uudella hevosella
Tämän luulisi olevan aika helppo. Olen ihan tosissani alkanut miettimään noita Jyväskylän seudun ratsastuskouluja ja niiden testaamista. Mahdollisesti testiin pääsisi pari muutakin paikkaa! Toisen testaaminen voisi onnistua mun puolesta ihan milloin vain, mutta toinen onnistuu vasta myöhemmin ensi vuonna. Tämä jälkimmäinen kuvio on vielä hieman auki, eli mikään ei ole vielä varmaa.

2. Saa vähintään 55% koulukisojen heB-luokasta
Varmasti muistatte, ettei mun heB-startit ole menneet kovinkaan hyvin, vaikka asiat osaankin. Ensimmäisen starttini pistän jännityksen piikkiin ja keväällä rata meni huonosti aika varmasti Rutun jalan takia, jolloin ensimmäiset oireet näkyivät - tosin huomasin sen vasta videolta käsin pari päivää myöhemmin. Eli jos nyt kisoihin pääsen keväällä, niin totta kai tähtään siihen vähintään 55 prosenttiin!
3. Kuvaa sekä koulu- että estekisoja ja käy raveissa
Jyväskylässä asuessani tähän on hyvät mahdollisuudet, tietysti riippuen työvuoroista. Killerille on suhteellisen lyhyt matka ja mitä olen Kipaa jo vilkuillut, niin siellä järjestetään aika mukavasti kisoja. Ravit ovat ehdottomasti myös to do -listalla!

4. Valmistu ammattiin kohtuullisin arvosanoin
Oi kyllä, mun pitäisi näillä näkymin valmistua ammattikoulusta ensi syksynä! Paperit otan luultavasti vasta keväällä, mutta opintoja ei mulla pitäisi olla enää alkusyksyn jälkeen.
5. Selviä kirjoituksista
Mulla on syksyllä ensimmäisten kahden aineen kirjoitukset. Ne ovat aineista mulle helpoimmat, lyhyt matikka ja äidinkieli. Jos niistä selviän kohtuullisilla arvosanoilla, niin olen tyytyväinen!

6. Liiku enemmän ja herkuttele vähemmän
Mun on myönnettävä, että liikun todella vähän. Pääasiassa mun liikkuminen rajoittuu töihin, ratsastukseen ja jos menen koulusta jonnekin. Herkuttelua olen jo kovasti vähentänyt tämän syksyn aikana, sillä olen alkanut seuraamaan paremmin omia syömisiäni. Faktahan on se, että vaikka ala vaatii paljon liikkumista, on se myös hyvää ruokaa. Nyt olisikin tavoitteena, että Jyväskylässä alkaisin liikkumaan niin hyvin ja paljon kuin vain kykenen! Asun lähellä hyviä lenkkialueita, laskettelurinteeseen ei ole pitkä matka ja pystyn käymään myös salilla. Nämä kaksi jälkimmäistä toki ovat mulle vieraampia asioita, rinteissä olen pari kertaa aikaisemmin käynyt. Saa nähdä intoudunko lähtemään pari kertaa yksin!

2 kommenttia:

  1. Hyviä tavoitteita tälle vuodelle ja hienosti olit saanut viime vuoden tavoitteita suoritettua! :) Toivotan isosti tsemppiä näiden tavoitteluun ja treenaukseen! :)
    Musta aina tuntuu, etten muista kisaratoja, kun jännittää niin hirveästi- mutta, kun lähden radalle, niin jotenkin se vaan tulee sitten sieltä takaraivosta. Olen tosin vain kerran joutunut menemään ekana, joten silläkin on vaikutusta, että on nähnyt "mallisuorituksen" tai pari ennen omaa vuoroa, kun siinä ehtii vähän rauhoittua ja miettiä vaan rauhassa omaa suoritusta. Mutta, en kuitenkaan ole koskaan unohtanut rataa, tai ainakin muistanut ajoissa, jos joku black-out on tullut! :D Toivotaan siis meille molemmille, että tuo buumi jatkuu ;)
    Menestykästä vuotta 2017! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Onneksi en tunnu olevan ainut, joka unohtelee välillä noita ratoja. Se on aika mielenkiintoista alkaa kesken kaiken miettimään, että missäs se seuraava este olikaan tai mikä liike kouluohjelmassa seuraavaksi tehtiinkään.. :D

      Samoin sinne suunnalle! :)

      Poista