perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa

Kuvista kiitos Roosalle!

Pitkästä aikaa saan raapustella ratsastuspostausta tänne, johan viimeisimmästä onkin jo kaksi viikkoa. Toissa viikolla en tosiaan päässyt kisoihin enkä viime viikolla tunnille influenssan takia, josta mainitsinkin täällä bloginkin puolella. Tänään sitten pääsin tunnille ja Roosa tuli enemmän kuin mielellään kuvaamaan, joten kuviakin on - tosin julkaisukelpoisia löytyi vain kaksi, sillä muissa meno ei näyttänyt omaan silmään edes ratsastukselta. Videotakin sain ja saattekin pätkän laukkaa katseltavaksi - ei ollut ratsastus ihan mitään kaikkein siisteintä muissa videoissa. Tästä tulee varmasti sanomista, että miksi et laita myös niitä kauheampia kuvia, ja vastaus on selvä: kuvista tulisi vielä enemmän sanomista. Tunnin menin Macyllä, jolla olen viimeksi mennyt heinäkuun loppupuolella ja meno oli todellakin sen mukaista...



En tiedä mikä siinä on, mutta kuvista huomaa kuinka lyhyet jalustimet mulla on jälleen. Selästä käsin ne tuntuu tosi hyvältä ja ratsastamaan pystyy, mutta kuvissa ne paljastuvatkin aivan liian lyhyiksi. Varmaan jokin jäänne niiltä kahdelta vuodelta, jolloin ratsastin aina pari reikää liian lyhyillä jalustimilla... Hevosilla ei tätä ongelmaa ole, eikä suurimmalla osalla poneistakaan. Viimeksi ongelma näkyi viime syksyn ensimmäisellä tunnilla, jolloin menin Laurilla. En siis kaipaa mitään kommentteja lyhyistä jalustimista.

Macy tuntui kamalan kapealta koko tunnin ajan. Sillä ei ole mitään poneille tyypillistä mahaa, vaan se on solakka. Aloitettiin työskentely keskiympyrällä ravaillen ja taivutellen. Pari hevosenmittaa ennen uraa tehtiin suoristus ja väistettiin uralle ja takaisin ympyrälle. Taivutukset olivat alkuun vähän hakusessa, mutta sekin alkoi pikkuhiljaa löytymään. Väistöt sujuivat seinää kohti todella kivasti, mutta poispäin ei niinkään, vaan sain todella tehdä töitä jotta sain Macyn väistämään. Väistäminen keventäen ei oikein luonnistu multa, joten kierroksen jälkeen aloin tekemään väistökohdat harjoitusravissa, joka helpotti huomattavasti tehtävän tekoa. Tehtävä tehtiin molempiin suuntiin.

Seuraavaan tehtävään kuului toiselle pitkälle sivulle tehtävä avotaivutus molempiin suuntiin ja toiselle pitkälle sivulle loiva kiemura ja laukkavoltti kaaren huipulla kohti seinää. Avotaivutuksen suunta vaihdettiin sivun puolivälissä. Tää tehtävä ei sujunut käynnissä eikä kyllä ravissakaan. Ravissa saatiin ehkä vähän parempaa avoa, mutta laukka ei kyllä kulkenut yhtään. Saatiin oikeassa kierroksessa noin puolitoista volttia vasenta laukkaa, eikä mulla ollut oikeastaan yhtään hyvä fiilis ratsastaa.
Tultiin sitten keskiympyrälle oikeaan kierrokseen ja otettiin laukkaa. Tähän kierrokseen laukka pyöri paljon paremmin ja pystyin tekemäänkin paljon enemmän. Mitään tarvetta tehdä mitään taivutusta erikoisempaa en kuitenkaan nähnyt. Macy liikkui kivasti eteen ja kaikki tuntui jotenkin niin helpolta tuolla hetkellä.

Älkää kysykö mitä tässä tapahtuu - en tiedä itsekään


Oikeassa kierroksessa tultiin vähän samankaltaista tehtävää kuin vasempaankin, mutta taivutus oli lähempänä sulkua. En ole aivan varma tästä, sillä katsoin mitä muut tekevät, koska keskityin enemmän takin riisumiseen ja ponin paikallaan pitämiseen kuin tehtävän kuunteluun. Kärryille kuitenkin päästiin ja siihen nähden tehtävä sujui ihan ok. Toiselle sivulle tehtävä kiemura sujui paljon paremmin tähän kierrokseen kuin edelliseen, sillä oikea laukka oli ainakin tänään Macyllä vahvempi kuin vasen. Oikea kierros on myös mulle se helpompi suunta.
Myös tässä kierroksessa laukattiin keskiympyrällä, mutta meidän laukkailusta ei oikein tullut mitään. Poni meni ihan vinossa, kaahasi eikä taipunut mihinkään suuntaan. Joku mun ratsastusta nähnyt saattaa olla eri mieltä, mutta omasta mielestäni tehtävä sujui niin.

Mitä vikoja huomasin ratsastuksessani tänään? Ensimmäisenä tulee mieleen jalustinten pituus - vaikka pystyin helposti ratsastamaan noilla jalustimilla, olivat ne ainakin ulkonäöllisesti enemmän estejalustimet kuin sileän työskentelyyn. Toinen oli sitten oma istunta: istuin jälleen hieman vinossa. En jatkuvasti, mutta huomasin välillä istuvani toinen kylki kasassa. Aikaisemminkin on sama asia tullut huomattua, mutta talven aikana asia on jäänyt piiloon. Ehkäpä sekä jalustimet että mahdollinen vinouskin saataisiin kevään aikana kuriin..


Hevosmessutkin lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niihin onkin enään viikko. Samoin seuraavat kisatkin lähestyvät, sillä kahden viikon päästä olisi harjoituskoulukisat. Toivottavasti näihin kisoihin pääsen enkä ala sairastella. Hevonen vielä vähän auki, mutta enköhän jonkun keksi. Kutsukin julkaistaan todennäköisesti alkuviikosta, ainakin seuran Facebookissa ilmoitettiin, että kutsu julkaistaan pian.

PS. Ja jotta ei hevosen purkaminenkaan kävisi liian helpoksi, sain kulutettua monta minuuttia pohtiessani miten Macyn martingaali irroitetaan vyöstä... Löytyihän siitä panssarista se klipsutin ;)

2 kommenttia:

  1. Oletko miettinyt koulukisoihin heppaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan mulla muutama vaihtoehto. Kaikki on kivoja tapauksia ja tuntuu, etten millään osaa päättää kellä menisin. Yksi hevonen on kyllä sellainen, jolla todellakin haluaisin mennä, mutta katsotaan onko enään vapaana silloin kun osallistuminen alkaa ja pääsen itse ilmoittautumaan :)

      Poista