keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Luukku 9# Vuoden tavoitteet


Asetin vuosi sitten kuusi tavoitetta itselleni, joista viisi koski hevosia. Mitään kummempia tavoitteita en asettanut, sillä ne eivät saisi ainakaan mun kohdallani olla mitenkään älyttömän vaikeasti saavutettavia - muuten ne jäävät saavuttamatta täysin. Miten mun tavoitteet sitten oikein kävivätkään toteen?

1. Kisaa vähintään kahdissa KeSeRan koulukisoissa
Tämä kohta onnistui. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä 2-3 kisat heC-luokassa ja hyvällä tuurilla yhdet estekisatkin luokassa 60cm tai 80cm riippuen hevosesta, mutta lopputuloksena olikin yksi helppo C ja yksi helppo B sekä estepuolella yksi hieman epäonnistunut 70-80cm rata ja yksi "täydellisyyttä hipova" 80-90cm rata.

19.4.2015 (C) Henna K.
15.11.2015 (C) Emma T.
2. Enemmän rutiinia esteillä
Tämäkin onnistui, vaikka kevät oli ainakin ratsastuksellisesti epäonnisempaa aikaa esteiden osalta, Leirin aikana sitten alkoi se noususuunta esteiden osalta ja se näkyi estekisoissa. Estekisoissa taisi se painotuslajikin muuttua...

17.10.2015 (C) Sara K.
3. Hyvällä fiiliksellä ratsastusleirille ja sieltä pois
Miten tässä voisi epäonnistua? Meidän tän vuoden änkyttäjäporukka oli aivan huikea, melkein tulee tippa linssiin sitä viikkoa muistellessa. Tiiviimpään leiriporukkaan en oo ikinä törmännyt ja oltiinkin koko porukka aina tsemppaamassa toisiamme ja naurettiin meidän jutuille ihan älyttömästi. Yöllä puhuttiin niin politiikasta kuin kuvistakin. Aina kun oli mahdollista niin pelattiin Hill Climb Racingia lähestulkoon jokainen ja pyrittiin saamaan neskflipit. Vaikka tavoitteeseen kuuluikin onnistuneet leirikisat, niin mua ei haittaa yhtään vaikka ne vähän epäonnistuivatkin osaltani. Kaiken kruunasi kameralle tallentuneet äänet, joille oon nauranut aivan tajuttoman paljon!

♥ (C) Pinja N.
4. Ratsasta mahdollisimman paljon erilaisilla hevosilla
Ratsastuskoulussahan tämä on suht helppo homma, sillä lähes pakosti on alla joka viikko eri hevonen. Tänä vuonna pääsinkin aika monipuolisesti eri hevosten selkään, sillä hyppäämään pääsin seitsemällä eri hevosella, tuuppailemaan kahdellatoista eri hevosella ja humputtelemaan maastoon tai ilman satulaa kolmella eri hevosella. Lisäksi pääsin kesällä tekemään pientä tuttavuutta nuoren lämminveritamman kanssa selästä käsin käynnin ja ravin merkeissä ja kerta saikin aikaan paljon uusia ajatuksia. Yhteensä koko vuoden aikana oon siis ollut 15 eri hevosen selässä.

27.2.2015 (C) Himmu
3.4.2015 (C) Roosa K.
3.5.2015 (C) Minka
27.7.2015 (C) Inka K.
4.9.2015 (C) Pinja N.
5. Istunta kuriin
Kuten sanottu, istunta on se ikuinen pulmakivi ratsastajalle. Niin myös minulle. Vaikka kuinka keskittyisin johonkin asiaan, niin se ei silti tunnu korjautuvan. Suurin korjauspuoleni tälle vuodelle oli jalkani yleisesti: niiden heiluminen, kantapäät ja nilkan taipuminen. Näistä viimeisen olen saanut lähestulkoon korjattua kokonaan, joten edes pientä korjausta on istunnan osalta esiintynyt.

6. Koulussa parantaminen
No jaa, numerot taisivat tänä keväänä olla aika samaa linjaa mitä syksyllä 2014 oli. Ruotsissa tapahtui joku pieni nousu, sillä etenkin valtakunnallinen koe meni todella kivasti. Sain tasaisesti ysiä ja kasia, yhteiskuntaopista seiskaa mikä oli odotettavissa - en tämän opettajan kokeissa saanut ikinä kasia parempia numeroita. Ammattikoulun syyslukukauteen ei ole osunut ainuttakaan koetta vielä, mutta lukioaineista on ollut pari koetta: äidinkielestä tekstitaidon koe sekä essee, jotka molemmat sujuivat ihan kivasti, ja matikasta ykköskurssin koe.


Mutta mikäs on tavoitteiden laita ensi vuodelle? Pakkohan sillekin vuodelle on jotakin tavotteita oltava. Ensi vuodelle oli jotenkin hirmuisen vaikeata keksiä tavoitteita, mutta löytyihän sieltä muutama.

1. Jatka kisaamista
Ensi vuonna ajattelin pitäytyä enemmän este- kuin koulupuolella. Olisi mahtavaa jatkaa Rutun kanssa estekisojen parissa ja huomata sitten vuoden lopussa kuinka sitä onkaan kehittynyt. Tavoitteena olisi jatkaa 80-90cm ratojen parissa, käyden keväällä junnumestaruusluokan joka taitaa olla sen 70-80cm. Tietysti pitää harkita pienempää luokkaa, mikäli Ruttua en kisoihin saakaan.


2. Älä unohda rataa
Mulla on joku seuramestaruuksien kirous. Vuonna 2014 sain useamman virhepisteen mm. yliajasta ja voltista ja tänä vuonna unohdin radan. Jos ensi vuoden mestaruuksista selvitään rataa unohtamatta eikä saada yliaikaa niin olen onnellinen! Tietysti sen radan voisi muistaa myös muissa kisoissa.. ;)

3. Kehity kouluratsastuksessa
Tämä tulee olemaan nyt ensi vuoden ratsastuksellinen päätavoite. Jos aion mennä tulevaisuudessa lisää heB -tasoisia ratoja, niin tarvitsen paljon lisää oppia jotta se tulisi mahdolliseksi. Lisäksi sopiva hevonenkin pitäisi löytää...

4. Hio istuntavirheitä entisestään
Mua vaivaa edelleen muutama virhe omassa istunnassa. Tähän kuuluu mm. ryhtini sekä jalat. Menen herkästi nykyään lysyyn - ainakin kuvien perusteella - ja nostan jalkojani ylemmäs.

5. Apujen käyttö
Källillä ratsastaessa huomasin, kuinka pienikin pohjeapu aiheuttaa jopa liian kovan reaktion ja jarrua ei tunneta. Erityisesti puolipidäte täytyisi saada kuriin, sillä usein olen kädellä liian hiljaa tekemättä yhtään mitään ja sitten alan jarruttamaan voimalla - riippuen tietysti hevosesta, joillakin jarrut vaatii todellakin voimaa ja joillakin ei juuri lainkaan.

6. Istu alas satulaan
Mulla on edelleen huono tapa, että nousen jalustimille kovasta vauhdista jarruttaessa. Pikkuhiljaa oon päässyt siitä paremmin eroon, mutta se nousi jälleen esille Källin kanssa kuun vaihteessa. Etenkin "vieraampien" hevosten kanssa se on ongelma, sillä esimerkiksi Rutulla tämä ongelma ei ole läheskään yhtä selkeä.

1 kommentti:

  1. Hyviä tavoitteita :) itsenikin piti tämä vuosi tuuoata ja kisata koulua urakalla, mutta kisoissa kausi lipsui estepainoitteiseksi:D

    VastaaPoista