sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lukulistalta

Katso ohjeet haasteen tekemiseen täältä, aikaa tämän postauksen julkaisun jälkeen on noin 9 tuntia.


Lukulistallani on yhteensä 63 blogia, joista osa on aktiivisia ja osa vähän vähemmän aktiivisia. Seuraan niin lifestyle- kuin hevosblogejakin, joten listaan tähän postaukseen blogeja molemmista kategorioista. Suosikkeja etsiessä listalta karsiutui heti 4 blogia, jotka ovat lopettaneet aikaa sitten sekä ne, jotka olivat piilotettuja ja tiesin lopettaneiksi tai todella epäaktiivisiksi (= muutama postaus vuodessa). Lifestyleblogeja lukulistalla on vähemmistö, ehkä kymmenisen blogia. Joskus nämä laskinkin, mutta nyt en muistanut. Hevosblogeja suosikkiblogien listalla on kymmenen ja lifestyleblogeja neljä - hevosblogien osalta valinta ei ollut todellakaan helppo, sillä hyviä blogeja löytyi lähes 20 kappaletta! Blogit ovat sekalaisessa järjestyksessä.

Hevosblogit


Kisamatkalla-blogia olen seurannut jo pitkään, näin äkkiä veikattuna viime vuoden alussa taisin löytää Sennin blogin. Olen aina pitänyt Sennin tavasta kirjoittaa, ja olen korviani myöten rakastunut Pyryn pitkään harjaan! Kirjavat ovat myös heikko lenkkini, samoin ponit eli blogi juuri minun makuuni. Vaikka kaikki ei olekaan aivan kondiksessa, niin silti Senni puksuttaa eteenpäin. Kisamatkalla-Cup ja Kisamatkalla - Spring-Cup ovat myös kiinnostavaa luettavaa, ja tuovat sopivasti uutta ja erikoista blogiin.


Kavioilla Koparoilla -blogiin löysin Blogitallin kautta, ja kiinnostuin heti. Ensinnäkin suomenhevoset - joita on jopa kaksin kappalein, kesällä tulee kolmas kun hevoslauman vanhin tamma varsoo -, pieni ja pyöreä shetlanninponi sekä tietenkin lämminverinen, joista olen myös kiinnostunut. Ulkoasu on myös aivan mahtava aina! Kuvat ovat todella kauniita ja hienon lisän blogiin tuovat sarvipäiset porot. Eniten kiinnostustani herätti kuitenkin tiine tamma, sillä seuraan enemmän kuin mielelläni varsoihin liittyviä blogeja.


Kaikkein kauneinta -blogi pitää sisällään raveja, shetlanninponeja, varsan ja lämminverisen - täydellinen combo, vai mitä? Taisin blogin löytää viime keväänä, sillä muistelen Pessin olleen vielä kantavana kun aloitin lukemisen. Saatan kyllä erehtyäkin. Blogilla on aina yksinkertainen, mutta kaunis ulkoasu ja Nasun kehitystä on ihana seurata.


Roosa ja Fiona -blogi on parhaan kaverini blogi, jota seuraan enemmän kuin mielelläni. Päätähtenä on nelivuotiaaksi kääntynyt amerikkalainen lämminverinen Fiona. Tamman kehitystä on ilo seurata, ja vuoden aikana Fiona onkin muuttunut aivan hirmuisesti ulkonäöltään laihasta hevosesta lihaksikkaaksi. Keväällä blogissa alkaa vilahtelemaan myös hyppykuvia, kun Fionalla aletaan hyppäämään ratsastajan kanssa. Roosa kirjoittaa hyvin, ja tekstejä on ilo lukea.


Ponityttö seikkailee -blogiin päädyin myös Blogitallin kautta. Pidän Sofian tavasta kirjoittaa postauksia, ja kuvat ovat todella hyviä. Olen rakastunut täysin myös Sofian koiraan Lucaan, joka toimittaa tallikoiran virkaa. Innolla odotan myös miten kisat Zaban kanssa alkavat sujua!


Puoliverinen Prinssi -blogi on ollut lukulistallani ties kuinka kauan, olisiko ollut peräti ensimmäisiä blogeja listalla. Vaikka Susannan tyyli kirjoittaa onkin muuttunut ajan kuluessa, olen pysynyt lukijana aivan liian suloisen Nuutin takia. Kuvat ovat aivan ihania ja niiden kuvatekstit yleensä vielä ihanampia ja aivan hulvattoman hauskoja ainakin omasta mielestäni.


Kaikki peliin! -blogiin olen eksynyt aikaisemminkin googlaillessani leiripostauksia Ponilaaksosta, onhan blogin kirjoittaja Oona käynyt lapsuudessaan tunneilla siellä. En kuitenkaan tuolloin kiinnostunut blogista, mutta nyt muutama kuukausi sitten kiinnostuin. Oona oli tuolloin vielä hevoseton Majurin kuoltua, mutta nyt mukana pyörii welsh cob -ruuna Jaska. Tykkään Oonankin tavasta kirjoittaa ja Jaskakin on niin komea, että pakkohan blogia on lukea. Bannerikin on sopivan simppeli, johon pelikortit tuovat omanlaisensa kuvan.


Elämäni murusia -blogia olen lukenut myös pidemmän aikaa, vuoden verran suunnilleen. Banneri on ihanan talvinen, kohta varmaan saa senkin vaihtaa? Milja kirjoittaa kivoja tekstejä ja kuvat ovat selkeitä. Odotan innolla Lulun varsomista!


Hevosvoimat pelissä -blogiin törmäsin aivan sattumalta 2013-2014 vuosien vaihteessa Emman ratsastaessa vielä Metsäkylässä. Olen aina pitänyt Emman hieman hauskastakin kirjoitustavasta ja Youtubekanavan videot ovat todella upeita! Emman vuokraponi, islanninhevosori Gletti on komea hulmuharja, johon ei voi olla rakastumatta. Tuntipostaukset ovat mielenkiintoisia.


Photography by aaveen.net on mielenkiintoinen blogi, jossa pohditaan kaikki asiat sekä arjen kinkkisistä ongelmista, että valokuvausohjeista. Mintulla on mahtavia kuvia joka kerta esiteltävänään ja tekstiäkin sopivasti. Kunnon asiatekstejäkin tulee vähän väliä ja ne jaksaa lukea joka kerta oikein ajatuksen kanssa. Suosittelen!

Lifestyleblogit


Holyfacepalm on ehdoton suosikkini lifestyleblogeista. Emman tapa kirjoittaa on tuikitavallinen, mutta postaukset ovat oikeastaan aina erilaisia ainakin omaan silmääni. Emmasta saa todella pirteän ja ahkeran kuvan ja blogin banneri sopii täydellisesti tälle blogille.


Imaginaryworld on toinen yksinkertaisella bannerilla varusteltu blogi. Etsin Facebookista lukulistalleni lifestyleblogeja, joiden kirjoittajat olisivat samaa ikäluokkaa kuin minä, ja Pinjan blogi oli yksi listalleni päässeistä. Kuvat ovat kauniita ja niitä on monipuolisesti jokaisessa postauksessa. Tekstiä on juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Vaikka postaustahti ei mikään aktiivinen olekaan, blogi pysyy lukulistoillani.


Kolmas yksinkertaisella bannerilla varustettu blogi on Anninan Closer to the edge. Anninan blogi päätyi lukulistalleni samalla tavalla kuin Pinjankin blogi ja olen kovasti pitänyt tästä. Tekstit tuppaavat vain olla omasta mielestäni turhan pitkiä lifestyleblogille, mutta en anna sen haitata. Asukuvia löytyy melkeinpä jokaisesta postauksesta ja kuvat ovat selkeitä.


Time Is Fleeting -bloginkin banneri on yksinkertainen, mutta muista listaamistani poiketen siinä on kuvia. Sanninkin blogi päätyi lukulistalleni Facebookista, ja vaikka postaustahti on Pinjankin blogia hiljaisempaa, pidän blogin listoilla kauniiden kuvien vuoksi. Samasta syystä blogi onkin suosikkieni joukossa.

Luetko kenties samoja blogeja kuin minä? Löytyikö uusia blogeja lukulistalle?

1 kommentti:

  1. Wau, kiitos Senja kivasta kommentista! Ja todellakin on aika pikkuhiljaa banneria vaihtaa - kunhan lumetkin sulaisi niin saisi jotain keväisempiäkin kuvia... :D

    VastaaPoista