perjantai 21. elokuuta 2015

Vielä ennen syyskauden alkua...

Puhelin on jälleen täyttynyt uuden puhelimen vuoksi mukavasti kuvista, ja näin ennen tallille lähtöä se on hyvä tyhjentää. Mikään pakkohan tämä ei olisi, mutta näin huomaamatta on tullut taas kahden viikon postaustauko. Tunnista kirjoitan tavalliseen tapaani huomenna, sillä tunnin ajankohta on siirtynyt puoli tuntia myöhemmäksi, jolloin olen kotonakin myöhemmin. Ensi viikolla tiedossa onkin tunnin siirto. Ei, en ole vaihtamassa tuntia kokonaan, vaan mulla on ensi viikolla yli kuuteen saakka kouluun liittyvää asiaa, joten en tunnille kerkiäisi. Mutta nyt itse kuviin! :)

1. Ennen leiriä taidettin käydä vähän syömässä...? 2. Totta kai leiriherkutkin piti ostaa, ja jottei tarvinnut soittaa lisää niin otettiin kunnolla etukäteen!

4. Ruttu oli leirin ensimmäisen estetunnin jälkeen jotenkin niin tyytyväisen näköinen.


 7 & 8. Käväistiin parin kaverin kanssa Tampereella vapaapäivänä, varauksen jouduin muuttamaan neljästä henkilöstä kolmeen yhden peruessa pari päivää aikaisemmin...



13. Ensimmäinen koulupäivä "opiskeltiin" tälläisessa asussa. Ei meidän eka viikko sisältänyt opiskelua juuri lainkaan, vasta tällä viikolla päästiin kunnolla sen makuun.

16. Työkengät löytyivät yllättävän nopeasti - tosin saapumisesta en voi sanoa aivan samaa, saapuivat nimittäin vasta pari päivää sitten aika viime tipassa. Nuo ovat todella hyvät jalassa, joten en malta odottaa meidän keittiö- ja salipäiviä!


19. Tuo peili on näemmä todella kovassa käytössä omalta osaltani... En ole nimittäin löytänyt koko koulusta tälläista peiliä muuta kuin tämän, joka meidän osastolla on! 20. Tuli käytyä parturissakin - hiukset lyheni hieman ja väriä parannettiin.

21. Vaikka joudun muutenkin heräämään mielestäni liian aikaisin jopa niinä päivinä kun menen myöhemmin kouluun (eli 9-10) niin koulukuvausaamu oli vielä kamalampi!

23. Tähän viittasin niillä kuuteen kestävillä päivillä... Kyseessä on siis viisi päivää kestävä tapahtuma, johon tulee tänä vuonna maailman parhaimpia naiskokkeja mm. Japanista, Islannista ja Italiasta tekemään huippuruokaa. Olemme periaatteessa "töissä" salin puolella. Viikonlopuksi luokka jaettiin kahtia, jolloin puolet menee lauantaina ja puolet sunnuntaina. Näiden ja eilisen takia saatiin tämä päivä ja ensi viikon alku vapaaksi. 24. Maanantaista keskiviikkoon opeteltiin oikein urakalla ensi viikkoa ajatellen, niin tarjoilijahommia kuin englanniksi palvelua.

 25-27. Eilen oltiin paikallisessa hotelli-ravintolassa kymmenen tuntia liitetalous-ryhmän kanssa. Päivään kuului aamupala, lounas koululla, päivällinen ja ryhmätehtäviä!



































28. Polvet kesti, mutta pää ei. Pitäisi oikeasti alkaa lenkkeilemään useammin niin saattaisi sekin kestää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti