perjantai 2. lokakuuta 2015

Liikaa nappuloita käytössä?

Keskiviikolle siirretty tunti oli oikein onnistunut. Olin pyytänyt myös kuvaajan paikalle, joten jonkinmoisia kuviakin on tällä kertaa tarjolla. Kunnon hypyistä ei nyt kuvia ole, kun pimeän maneesin takia kuvat tärähtivät niin pahasti, että niiden pelastaminen olisi ainakin mun taidoilla ollut mahdotonta. Kiitos kuitenkin Emmalle kuvaamisesta! Olin suht ajoissa taas tallilla, jopa niin ajoissa, että kerkesin juttelemaan kunnolla muutaman tytön kanssa ennen hevosen sisäänhakua. Tunti oli estetunti niin kuin ajattelinkin ja hevosena tuttu ja turvallinen Ruttu. Tarhassa Ruttu oli aivan perimmäisessä nurkassa, joten automaattisesti lähdin sitä sieltä hakemaan. Mitä vielä, jätkähän laukkas vastaan jääden seisomaan muutaman metrin päähän! Yleensä saan jopa pyydystää sitä, mutta käyhän se näinkin :D



Hevonen oli nopeasti hoidettu, mutta aikaa meni suojien kanssa. En nimittäin löytänyt niitä pirteänturkooseja suojia, joten jouduin pähkäilemään mitkä onkaan oikean kokoiset. Näin jälkikäteen mietittynä olisin voinut tarkistaa ulkoakin olisivatko ne olleet kuivumassa - jälkiviisaus... Tunnille kuitenkin kerettiin hyvin ja pian oltiinkin selässä. Alkuverkkojen jälkeen alettiin laukkaverkaksi tulemaan C-päädyssä voltilla olevaa pientä kavalettia ja laukaten toiseen päätyyn pääty-ympyrä isommassa laukassa kevyessä istunnassa. Tehtävä sujui ihan kivasti, mutta sain heti käyttää enemmän jarrua isomman laukan jälkeen, jottei ihan tultu kaahottaen kavaletille.



Varsinainen hyppääminen aloitettiin oikeassa kierroksessa E-kulmassa olevalle ristikolla, jota ennen oli lyhyen sivun keskellä puomi. Puomin ja ristikon väliin otettiin neljä laukka-askelta. Ristikon jälkeen jatkettiin täysin suoraan. Yritin muistella leirin ensimmäistä estetuntia, jolla teimme itse asiassa samaa reittiä, tosin tällöin kyseessä oli suhteutettu. Tultiin alkuun todella kovaa, jolloin olin itse lähdössä jo kolmannella askeleella hyppyyn. Ruttu ottikin kuitenkin miniaskeleen, joten hyppy oli hieman tökerö. Seuraavalla kerralla otin enemmän ja aikaisemmin vauhtia pois ja hypystä tuli parempi. Lisättiin tehtävään vielä seitsemän hevosen laukka-askeleen päässä oleva laatikkopysty, joka oli suunnilleen lävistäjällä ennen M-kulmaa. Paikka oli hyvä jo ensimmäisellä kerralla, mutta enpä tajunnut vaihtaa laukkaa... Toisella kerralla kävi samalla tavalla, mutta hyppy oli edelleen hyvä.



Seuraava tehtävä oli jo hieman haastavampi. Tultiin oikeassa kierroksessa laatikkopysty M-kirjaimen suunnasta, mentiin ristikon ohi päätyyn ja ennen B-kulmaa käännettiin jyrkähkösti okserille ja jatkettiin kohti S-kirjainta. Käännettiin tästä vielä heti kavaletille, joka oli näin äkkiä veikaten noin 10 metriä aidasta, jatkaen vasemmalle. Emme siis tehneet kavalettia voltilla, vaan käännyimme sille S-kirjaimen jälkeen! Tehtävä onnistui suht hyvin, mutta jo laatikkopystyllä aloin toistamaan samaa laukanvaihto-ongelmaa kuin aikaisemminkin. Okserille tultiin sitten hieman pitkänä ja lujaa, mutta esteen mataluuden takia puomit ei kolissut eikä kyllä laukkakaan vaihtunut kun keskityin siihen vauhtiin enemmänkin. Kavaletille tultiin todella kompuroiden, joten tulin sen voltilla uudelleen. Mahtavaa Senja, hienosti ratsastettu... Toisella kerralla meno oli jo paljon parempaa.

Loppuun tultiin vielä rata: ensimmäisenä laatikkopysty lähestyen M-kirjaimesta, sitten pystylle - eli siis vanha ristikko - jonka jälkeen kaarrettiin okserille. Okserilta sama lähestyminen kavaletille kuin aikaisemminkin, josta jatkettiin vasemmalle ja siitä päädyn kautta jatkettiin kohti pystyä pitkällä linjalla. Rata alkoi suht huonosti meidän osalta. Tultiin aika pitkänä ykköselle, joka jatkui vielä kakkosellakin. Okserille sain lyhyestä tiestä huolimatta ratsastettua tosi kivasti, samoin kavaletille. Pitkän lähestymisen pystylle tuli ehdottomasti päivän paras hyppy! Tultiin ykkönen ja kakkonen vielä uudelleen: ykköselle pudotus, kakkonen puhdas. Tulin täten vielä ykkösen uudelleen puhtaasti. Ja kaikki laukatkin vaihtui! Pitää vaan muistaa, että otan tarpeeksi kiinni pitäen vauhdin kuitenkin tasaisena, kädet ylhäällä ja tarpeeksi selvät avut laukanvaihtoon. Ainahan voi oppia lisää?

1 kommentti:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia!! :)

    http://laikunseikkailut.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista