sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tasaista vai vauhdikasta?

Perjantain tunti osoittautui estetunniksi, kuten olimmekin kaverini kanssa arvelleetkin. Tunnille sain Rutun, jonka kuntoonlaittoon ei kauaa mennyt, sillä ruuna oli sisällä aikaisemman tunnin jäljiltä. Pikainen harjaus, suojitus ja varustus niin olimme valmiita - kerrankin ajoissa. Maneesissa en taaskaan meinannut päästä Rutun selkään ja myöhemmin selkäänpääsyä vaikeutti naurukohtaus, jonka sain jostakin aivan turhasta jutusta jota en tähän ala sen kummemmin avaamaan. Aika nopeasti alettiin verkkailemaan ja Ruttu tuntui tosi kivalta. Ravien jälkeen otettiin laukkaa ja hypättiin C-päädyn isolla voltilla oleva kavaletti ja E-kirjaimessa uran sisäpuolella oleva pieni vaaleanpunainen pysty. Koko ajan olimme laukassa. Ruttu kulki todella tasaisesti ja kuunteli pidätteet todella hyvin. Välillä musta tuntui, että laukka ei edennyt lainkaan, mutta Marjon mielestä tahti oli juuri sopiva.

Alettiin sitten tulemaan lävistäjällä olevaa puomi-ristikko-puomi -linjaa B-kirjaimen suunnasta. Alkuun mulla oli ongelmaa sopivan tahdin hahmottamisessa, sillä puomien ja ristikon välit tuntuivat kamalan ahtailta. Jäinkin pari kertaa hieman hypystä jälkeen, sillä puomit hämäsivät todella paljon. Parin kerran jälkeen Marjo korotti ristikon pystyksi ja tultiin sama este toisesta suunnasta kaartaen viidellä askeleella pystylle, joka oli hiukan ennen B-kirjainta. Rutun kanssa tultiin väli neljällä askeleella. Tää sujui ihan kivasti, joten lisättiin tehtävään voltti jälkimmäisen pystyn perään ja tultiin sama pysty uudelleen. Alkuun voltit hieman levisivät, mutta pikkuhiljaa nekin paranivat. Tultiin sama tehtävä vielä toiseenkin suuntaan ensin voltin kanssa ja sitten ilman.



Tämän jälkeen tultiin pieni rata. Ensimmäisenä C-päädyn kavaletti, jolta kaarrettiin vasemmalle kohti vaaleanpunaista pystyä. Ei menty aivan päätyyn asti ja kaarrettiin B-kirjaimen pystyn takaa kohti puomi-pysty-puomi -estettä. Rata oli todella sujuva ja tasainen, ei mitään ongelmaa. Tämän jälkeen alettiin tulla suhteutettua pysty-okseri -linjaa. Tähän väliin piti mahduttaa neljä askelta. Ensimmäisellä kerralla teki todella tiukkaa, ja toisella kerralla koko linja meni ihan päin metsiä. Tultiinkin sitten kolme kertaa peräkkäin, jotta sain tässä vaiheessa innostuneen Rutun takaisin rauhalliseen tahtiin. Lopulta linja meni ihan kivasti sillä neljällä askeleella.

Ensi viikolla onkin sitten jo jännät paikat. Meillä on varma koulutunti, jolla harjoitellaan tuota B-merkin kouluohjelmaa ja sen ongelmia. Itse ohjelma on ratana simppeli, mutta ongelmana ainakin mulla on itse ratsastus. Tuntuu, että mulla ei ole mitään otetta poniin vaikka oon koko syksyn sillä ratsastanut. Toivottavasti saan perjantaisella tunnilla tehtyä jotakin sen eteen ja löytyisi aivan viime tipassa se ote poniin :)

1 kommentti: