sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen

Näin alkuun tahdon toivottaa oikein hyvää uutta vuotta! Omalta kohdalta uusi vuosi meni tyypilliseen tapaan kotona kuunnellen naapureiden rakettien ampumista. Me ei tänäkään vuonna ammuttu ainuttakaan rakettia eikä käyty katsomassakaan. Päätin koota teille vielä yhden postauksen viime vuodesta, ikään kuin ns. "vuoden suosikit"- tai "vuoden kootut" -tekstinä nyt näin vuoden alkuun, kun pakkasrajat tunneille paukkuvat. Täällä on koko tammikuun ollut oikeastaan joka päivä -20 astetta mittarissa, usein lähempänä sitä -30 lukemaa.
Vaikka blogi on aika hiljainen verrattuna joihinkin muihin blogeihin, missä on sama lukijamäärä, niin viime vuonna julkaisin 92 postausta eli keskimäärin 8 postausta kuukaudessa ja 2 postausta viikossa. Kuukauden keskimääräistä postausmäärää nostaa ensimmäinen tekemäni joulukalenteri, sillä kesä- ja heinäkuussa tuli vain kolme postausta. Näin vertailun perusteella tein tähän blogiin 31 postausta ajanjaksolla loka-joulukuu 2014, joka tarkoittaa 10 postausta kuukaudessa ja 2 postausta viikossa. Osittain "aktiivisemman" postailun vuosi sitten selittää se, että tein peräti kolme postausta reissustamme Lappiin ja tallireissujakin tuli tehtyä muutama enemmän, yksi myös joululomalla.


Google Analyticsin mukaan blogissa on vuoden aikana vieraillut yli 4 400 henkilöä, joka kuulostaa omaan korvaan ihan realistiselta luvulta, sillä katselukertoja on tältä vuodelta Bloggerin mukaan yli 14 000. Suurin vierailijajoukko oli nuoria, alle 24 vuotiaita, joita oli 61% koko lukijamäärästä. Tässä otin huomioon sen, että Analyticsissa nuorimmat ovat 18 vuotiaita ja blogilla on myös alaikäisiä seuraajia ja vierailijoita. Vierailijoista myös 97% oli naisia. Vierailijoista 30% oli merkitty Helsinkiin ja Utsjoeltakin oli vierailtu blogissa kerran.

Vuoden tällä hetkellä luetuimmat postaukset kipusivat todella nopeasti luetuimpien joukkoon. Leiripostaus Ponilaakson ÄNK-ÄNK-ÄNKYTTÄJÄT nousi parissa päivässä luetuimmaksi postaukseksi ja on siellä kärjessä edelleen. Toisena on Lukulistalta, kolmantena Puhelimen tyhjennys, neljäntenä Leirikuvia & leirivideo ja viidentenä Luukku 13# Blogiexpo 2015.

Alla oleviin kysymyksiin keksin inspiraatiota eri blogeista, kiitos siis heille!

V u o d e n   h e v o n e n ?

(C) Himmu
Tietysti tähän on vastattava, että Ruttu. Tämän vuoden yhteensä neljäntoista tunnin ja kahtien kisojen lisäksi ruuna on tullut entistä rakkaammaksi mulle kuluneen vuoden aikana ja juuri Rutun kanssa oon tuntenut kehittyneeni kaikista eniten.

V u o d e n   k o l m e   m i e l e e n p a i n u v i n t a   a s i a a ?

(C) Pinja N.
Tähän kysymykseen on helppo vastata. Mieleenpainuvin on ehdottomasti leiri. Meidän porukka oli aivan mahtava ja meillä kaikilla synkkasi tosi hyvin yhteen. Suuri ikähaitarikaan ei haitannut meitä lainkaan. Yhtä leiriläistä en ole nähnyt lainkaan leirin jälkeen ja muihin olen törmännyt joko tallilla tai lukiolla käydessäni. Mulla kävi hyvä tuuri, sillä leiriporukasta kahden kanssa olen samalla tunnilla, yhtä näen tallilla muuten ja yhden kanssa olemme jopa samalla luokalla! Toivottavasti meillä tänä vuonna olisi yhtä hyvä porukka kuin viime vuonna - ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vipinää on tulossa ;)

(C) Sara Kylmälä
Toisena mieleen tulee syksyn estekisat Rutulla. Olin ensin ajatellut meneväni pienempään, 70-80cm, luokkaan, mutta kaverini painosti mua kysymään asiaa vielä Marjolta - olinhan hypännyt Rutulla puhtaasti 80-90 ratoja ja leirillä vuotta aikaisemmin puhtaan 90cm radankin. Marjo sitten passittikin mut tuohon isompaan luokkaan ja stressasin kisoja ilmoittautumisesta lähtien. Lähtölistat näkiessäni olin lyömässä hanskoja tiskiin heti ensimmäisenä, sillä vastassa oli todella kovia ratsukoita, hyvänä esimerkkinä Patu ja Lätty taitavilla junnuratsastajilla. Rata oli kuitenkin simppeli, joten itseluottamus kasvoi hieman, mutta verkassa se sitten latistui jälleen. Rata kuitenkin sujui todella hienosti ja sijoituimmekin lopulta toisiksi! Syyt, miksi kisat olivat niin mieleenpainuvat, ovat ne, että kisat olivat mun ensimmäiset estekisat Rutun kanssa, ensimmäinen virallinen 80-90 korkuinen startti ja ruusukekin oli ensimmäinen virallinen.


Kolmantena mieleen tulee ehdottomasti Blogiexpo, jossa sain tsemppipalkinnon. Sydän jätti pari lyöntiä välistä palkittaessa. Palkinto tuli mulle aivan puskista, ja olenkin edelleen näin kuukautta myöhemmin hieman häkeltynyt tilanteesta.

V u o d e n   k u v a ?


Tää kuva setäni koirasta on mielestäni paras ottamani kuva tältä vuodelta. En tiedä mikä siinä nappaa niin kovasti... Värit? Koira? Jotenkin vain tykkään tästä todella kovasti.

P a r h a i t e n   m i e l e e n   j ä ä n y t   t u n t i ?

(C) Minka
Valitsin tähän kaksi tuntia: positiivisesti ja negatiivisesti mieleen jääneet. Negatiivisesti mieleen jäänyt tunti on ehdottomasti tammikuinen estetunti Mussulla, jolloin tipuin aika pahannäköisesti. Mitäänhän parin päivän silmän sumentumista pahempaa mulle ei tapahtunut tuossa, mutta henkisesti koin aika pahan kolauksen, jos niin voisi sanoa. En vieläkään tunne oloani mukavaksi Mussun selässä ja epäröin edelleen sarjoilla, vaikka saatan näyttää aivan samalta niiden suhteen kuin ennen tippumista.

(C) Pinja N.
Positiivisessa mielessä parhaiten mieleen on jäänyt leirin kankitunti Delhillä. Edellisenä päivänä meillä ei Delhin kanssa sujunut oikeastaan lainkaan, mutta heti seuraavana päivänä mulla oli pieni haju miten ponia ratsastetaan. Toinen syy, miksi tunti jäi hyvin mieleen on se, että tuo kerta oli ensimmäinen, kun menin kangilla!

V u o d e n   s u u r i n   m u u t o s ?


Tähän on pakko vastata, että uusi koulu. Kuten sanottu, pääsin peruskoulusta viime keväänä ja aloitin kaksoistutkinnon. Lukio on painanut hieman päälle, mutta ammattiaineissa oon voinut hieman hengähtää eivätkä ne ole aiheuttaneet mulle suurempaa stressiä. Kuvassa näyttäisi olevan kaikki lukionkirjat mitä mulla syksyllä oli (eli toisinsanoen kuvasta puuttuu psykologiankirja), mutta ammattikoulun tärkein kirja näyttää puuttuvan...

V u o d e n   b i i s i ?


Tähän mun oli tosi vaikee vastata. Kuuntelen monta tuntia musiikkia päivässä tehdessäni jotain, joten sanat eivät välttämättä jää kovin hyvin mieleen ellen sitten kuuntele oikein ajatuksen kanssa. Viime vuoden kuunnelluin biisihän oli Nost3:n & Protron Bailandoo, joka löytyy myös viime vuoden leirivideolta. Seuraavana tulee sitten Roope Salmisen Madafakin darra ja Asteen Apinalauma, joista jälkimmäinen on myös leirivideolla. Voinen siis sanoa, että nämä kolme ovat yksiä tärkeimpiä biisejä viime vuodelta. Toisaalta sanojensa perusteella Villegallen Lähtisitkö ja Nikke Ankaran Värifilmi voisivat myös olla vuoden biisejä.


P a r h a i t e n   m i e l e e n   j ä ä n e e t   p ä i v ä t ?


Näitä päiviä on muutama, kaikki hevospuolelta. Jos mennään päiväjärjestyksessä niin päivät ovat 9.1., 30.4., 15.5., 24.8., 26.9. ja 11.12.

4 kommenttia:

  1. Kerroitko jo jossain postauksessa siitä suunnitelmasta mistä puhuit leiripostauksessa? Jos et niin kertoisitko ja jos olet niin voisitko kertoa mikä postaus ja milloin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Asianhan "paljastin" syksyllä tämän postauksen loppupuolella. Nyt kun luin niin tuossa en varsinaisesti maininnut, että suunnitelma oli juuri tuo, mutta varmasti päättelemällä (ja otsikosta) keksi mitä tuossa tarkoitin :)

      Poista
  2. Oi ei oon unohtanu sun blogin lähes kokonaan :O Tää oli todella mahtava postaus, tykkäsin tästä paljon! Mulle tuli vaan mieleen, että oletko tehnyt tuosta kaksoistutkinnosta jotain postausta tai voisitko tehdä? :) Olisi kiva kuulla ajatuksiasi ennen sen aloittamista ja nyt kun on jo kulunut aikaa, mikä on haastavaa ja miten uskot selviytyväsi loppuun asti? :D Itsekin pohdin kaksoistutkintoa ja yritän ottaa hiukan viime tipassa selvää muiden kokemuksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Kaksoistutkinnosta voisin itse asiassa jotakin kertoa vielä ennen yhteishakuja (jotka muuten tuntuvat lähestyvän jälleen hurjaa vauhtia). Ja ikinä ei voi olla viime tipassa hakujen suhteen, itse tein päätöksen 5 minuuttia ennen haun lähettämistä ;)

      Poista