keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Hevoset 2016 - sunnuntai

Tämänkin postauksen alkuun varoitus: kuvamäärä räjähti käsiin!

Sunnuntaina sain nukkua vartin verran myöhempään ja näin jälkikäteen mietittynä olisin voinut nukkua vielä puolisen tuntia lisää. Tampereelle menin seuran järjestämällä bussilla, joka lähti kymmenisen minuuttia myöhässä Keuruulta. Nousin matkalta kyytiin - eihän kukaan lähde aamulla kahdeksan aikaan ajamaan yhteensä 80 kilometriä, mikäli pääsee lähempääkin kyytiin - ja perillä oltiin joskus varttia vaille kymmenen. Päästiin kaverini Anitan kanssa heti sisälle, sillä Anitalla oli kahden päivän lippu ja minulla tosiaan blogistipassi. Jouduimme kuitenkin hetken odottelemaan ennen kuin pääsimme sisään, Kiertelimme ensin nopeasti expon läpi, jonka jälkeen katsoimme vuonohevosesityksen lopun ja länkkäesityksen, jonka suomenhevoset voittivat.



Gnist Varde
Ratsuina vasemmalla Usvaniityn Midnattsprinsesse ja oikealla Haavanesko



Jatkoimme sitten expon kiertelyä, sillä kumpikaan meistä ei ollut järin kiinnostunut kouluklinikasta. Mitä nyt puolella korvalla kuuntelin, niin klinikka kuulosti todella hyvältä. Marko tuntui selittävän hyvin miksi mikäkin asia tehdään, mutta tarkemmin en osaa klinikasta kertoa. Vuoden Kavionjälki -tunnustusta seurasin sivusilmällä ylhäältä, ja tämän jälkeen käväistiinkin syömässä - tällä kertaa Barcelonassa. Ja luultavasti ensi vuonna tulen käymään tässä ravintolassa, tykkäsin siitä nimittäin enemmän kuin Arlandasta.



(C) Anita
(C) Anita


Ruokailun jälkeen mentiinkin oikeastaan heti takaisin areenalle etsimään hyvää paikkaa kisoja varten. Ajattelin tällä kertaa istua, sillä edellisen päivän seisoskelu vaati verojaan jo, enkä halunnut rasittaa silloin tällöin kipuilevaa lonkkaa enempää. Katsomot tulivat jälleen aivan täyteen! Ensimmäisenä oli nuorten hevosten luokka, jossa saatiin nähdä usealtakin hevoselta kunnon ilmavaroja hypyissä. Tämän jälkeen oli käsittääkseni viikonlopun pääluokka, Tammer Trophy, jossa oli monta viime vuodelta tuttua ratsukkoa/ratsastajaa.

Please Poppy
Joline
Quasilento
Fanita
Cadanz
Astrid L GER
Quinera VDV Z
Komet
Inspecta Gammon
Cooper
Astrid L GER
Cadanz
Kierrettiin vielä nopeasti expoa ja ostamassa lakuja, jonka jälkeen katsottiin hetki varsanäyttelyn finaalia. Kivannäköisiä hevosia oli finaaliin päässyt, vaikka näyttelyäkin on kovasti kritisoitu vihreällä foorumilla mm. tuomaroinnin vuoksi. Kovin kauaa emme kerenneet katsella, sillä bussimme lähti jo neljältä.

Vuoden 2016 kaunein 3 vuotias suomenhevonen Hurmuriprinssi

6 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia oot saanut otettua noilta messuilta, ja muutenkin tosi kiva postaus(:

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! :) Itsekkin olin sunnuntaina tuolla ja Ihastuin niin paljon tuohon Hurmuriprinssiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hurmuriprinssi oli kyllä nimensä veroinen, harmi kun mun piti lähteä kesken finaalin pois :)

      Poista
  3. Tosi kivoja kuvia messuilta! Itse en tänä vuonna siellä vieraillut, mutta ehkä sitten taas ensivuonna... :D
    http://pysteliina.blogspot.fi

    VastaaPoista