torstai 12. toukokuuta 2016

Puhelinkuvia keväältä

Kevät on tullut pikkuhiljaa ja vapusta eteenpäin ollaankin saatu nauttia joka päivä auringosta kunnolla, lämpötilan kivutessa reippaasti kymmenen asteen yli. Parina päivänä on hieman ukkostanutkin jo sadekuurojen kera, joten eiköhän se kesä sitten jo ole täällä. Tähän väliin onkin hyvä tyhjentää puhelin kaikista kuvista, sillä niitä on kertynyt paljon! Tässä ei edes ole kaikki kuvat... :D Tää postaus on kirjoitettu osin puhelimella, jonka vuoksi saattaa olla muutamia kirjoitusvirheitä.


1. Kävin kuvailemassa maaliskuun alussa, enoo tainnut kuvia edes julkaista? // 2. Hakekaa kätilöt oon lukenut pariinkin otteeseen ja sarjaakin katsonut jonkinverran. Tämä toinen kirja on mielestäni parempi kuin ensimmäinen.


5. Ai että, melkein jopa ikävä Sokos Hotel Tornin ravintolan ruokia! // 6. Ei ollut rautatieasemalla ruuhkaa yhdeksän jälkeen hiihtolomalla. // 7. Edelleenkin tykkään näkymästä! Voi vain kuvitella miltä kesällä näyttää.


9. Yläasteella hälytyksen aiheuttajana kuuma vesi, nyt höyläyspöly. // 10. Seppälän tilat on omalla tavallaan nätit ja erilaiset. Tuosta aukosta pääsee kentälle ja kentän läpi talliin. // 11. Mistäköhän saatiin yrittäjyystiimin kanssa tämmöset - paras myynti?


13. Ennen työssäoppia mun päivät alkoi monesti vasta 12-14 aikaan, kerran tai kaksi viikossa aikaisemmin. // 14-16. En tiedä olenko maininnut täällä vasemman lonkan epämääräisistä kivuista. Kävin huhtikuun alussa ennen työssäoppia Tampereella ortopedillä, kun röntgenissäkään ei mitään näkynyt. Diagnoosi oli keskimmäisen pakaralihaksen heikkous, jonka takia lihas hankaa lonkkaniveleen aiheuttaen kipua. Ei muuta kuin lihastreeniä vain! :D


17. Tästä alkoikin viikon mittainen sairastelu...


22. Eikös enkun tunnilla olekin hyvä tehdä äidinkielen novellianalyysiä? // 24. Löydettiin Hevosmessuilta sunnuntaina söpöt ratsastushousut - ei värin, vaan koon takia!


25-27. Viikkoa ennen työssäopin alkua multa poistettiin viisaudenhammas. Ihan normaali toimenpide, kuitenkin normaalisti noin vartin homma venyi lähes tuntiin, vaati viisi puudutuspiikkiä ja poraamista. Normaalistihan poraa ei ilmeisesti tarvita, mutta tällä kertaa oli isompi operaatio. Poski turvotteli viikon ja tikkien poistoon mennessä (9vrk) turvotus oli laskenut oikeastaan täysin.



35. Mun kokintaidot ei riitä tätä pidemmälle. Toisella työharjoitteluviikolla olin keittiössä ja tein muille harjoittelijoille ruuat.


39-40. Mun vakiohomma keittiössä: jälkkärivastaava. Menee niin mangorahkat kuin suklaamoussetkin ;)


43-44. Tajusin tuossa, että matikan koe on tulossa ja pitäisi tehdä tehtävät ja käydä tunneillakin. Johan niitä tehtäviä oli työharjoittelun aikana tullutkin! Ihan kaikkia en osannut, vaikka koko illan pähkäilin.


45. Kokkia musta ei saa kyllä tekemälläkään - se salipuoli on kyllä enemmän mun juttu! // 46. Ei ollu lukion käytävällä paljon ruuhkaa...



54-56. Oltiin maanantaina Jyväskylässä taas hammaslääkärin takia. Sää suosi ja päädyttiin kiertelemään kauppoja. Ei mun mukaan kyllä pitänyt sieltä lähteä mitään, mutta kyllä sieltä jotain näköjään tarttui matkaan... :')


58. Köyhät ritarit <3

1 kommentti: