lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ulkokausi korkattu

Nyt on varusteet putsattu "ihan viimeisen päälle" huomista varten. Hieman tässä jännitys kohottaa päätään ja päivällä töissä mietin jo, että en ehdi edes jännittämään kun on niin paljon hommaa. No ei sitä töissä tullut edes mietittyä huomisia mestaruuksia, mutta heti kun pääsin kotiin ja sohvalle lepuuttelemaan särkeviä jalkoja niin se jännitys iski. Nyt sitten kirjoittamisen ohessa kertailen huomista ohjelmaa (aikuisratsastusmerkki) ja paria muutakin asiaa.

Eilen tosiaan oli viimeinen tunti ennen kisoja ja kuten olin arvannutkin, menin Rutulla. Mun ei tarvinnut lähteä hakemaan sitä edes tarhasta, sillä hevosta oltiin juuri hakemassa alkavalle tunnille saapuessani bussilta. Tallissa lepuuttelin hetken jalkoja kahdeksan tunnin työpäivän päätteeksi, jonka jälkeen autoin tallikaveria Macyn harjaamisessa ulkona. Aika riskialtistahan se oli välillä, joten kun pahimmat kurat oli kumisualla pyöritelty irti niin siirryttiin sisälle. Autoin sitten Sepon purkamisessa ensimmäisen tunnin ratsastajien saapuessa takaisin talliin, jonka jälkeen hain Kirstin kanssa hevosia sisälle. Pari nauruntyrskähystäkin taisin päästää nähdessäni parin tuntikaverin hevoset... :D

Alkukäynneillä...
Päästiin ratsastamaan ensimmäistä kertaa tälle keväälle kentällä! Kentällä on aina paljon mukavampi ratsastaa kuin maneesissa (poislukien sadekelit), joten fiilis oli jo ennen tuntia hyvä ja ne nousivat inasen kun päästiin Rutun kanssa liikkeelle heti istuttuani satulaan jalustinten ollessa jo valmiiksi sopivan mittaiset. Käveltiin aika pitkät alkukäynnit, samoin verkka oli aika pitkä. Verkka aloitettiin Rutulle hieman vaikeammassa suunnassa, vasemmassa, johon esimerkiksi taipuminen on haastavampaa. Sainkin tehdä tovin jos toisenkin voltteja saadakseni hevosen taipumaan edes hieman paremmin. Oikeaan kierrokseen ei ollut mitään ongelmaa tämän asian suhteen, kuten olin arvellutkin. Laukassa Ruttu oli mukavan rento ja sain välillä jopa hieman patistaa sitä eteenpäin.
Verkan jälkeen mulle selvisi, että olin ryhmän ainut kisoihin osallistuva. Sijaisena toimiva Sara sitten kyseli, että onko jollekin tietylle tehtävälle mitään erityistä tarvetta. Eipä mulla mitään erityistä ongelmaa missään radalla ollut, joten tehtiin koko tunti ihan perusjuttuja. Aloitettiin tekemällä puolirataleikkaata, jonka jälkeen tehtiin pitkän sivun loppuun voltti, ja kokorataleikkaata, jonka puolivälissä tuli neljän askeleen käyntisiirtyminen. Puolirataleikkaa alkoi jotenkin todella aikaisin, joten alkuun käännös reitille hieman venähti. Käyntisiirtymiset olivat alkuun hieman töksähtäviä, mutta päästiin hyvin takaisin raviin. Tehtiin tätä molempiin kierroksiin ja Ruttu oli molemmissa yhtä hyvä. Tultiin vielä samalla tavalla tullen kokorataleikkaan laukassa. Yllätyin, kun laukka säilyi aivan loppuun saakka, aikaisemmin kun sen suhteen on saanut tapella oikein urakalla.

Välikäyntien jälkeen tultiin ensin oikeaan kierrokseen käyntiväistöä pituushalkaisijalta uralle ja toiselle sivulle saatiin tehdä itsenäistä työskentelyä askellajin ollessa vapaa. Tässäkin Ruttu hieman yllätti, sillä väistöt olivat jopa liiankin jyrkkiä, kun muutama viikko sitten sai vääntää ratakiskosta, että saataisiin edes siedettävää väistöä. Nyt Ruttu väisti suorana astuen selkeästi ristiin. Ainut korjaamista vaativa kohta oli liika jyrkkyys, nyt väistö ei päättynyt pisteeseen vaan metrin ennen sitä. Vasempaan kierrokseen väistön loppupiste oli suunnilleen kirjaimessa. Itsenäisessä työskentelyssä tein useimmiten ravivoltin kulmaan ja oikeaan kierrokseen laukkaa ja vasempaan pääosin ravia.
Tultiin vielä vasemmassa kierroksessa laukkatehtävä. Nostettiin käynnistä L-kirjaimessa laukka ja laukattiin keskiympyrä. Tämän jälkeen raviin vapaavalintaisessa paikassa ja E-kirjaimessa käyntiin. Käyntinostothan eivät ole mikään Rutun bravuuri (ainakaan mun ratsastamana), joten jokainen nosto tuli muutaman raviaskeleen kautta. Loppua kohden nostot onneksi paranivat ja otin vielä tunnin lopussa pari nostoa pysähdyksestä suht onnistuneesti. Keskiympyröistä tuli kerrankin oikean kokoiset heti ensimmäisellä kerralla - toivottavasti tulee myös huomenna, terveisin kahdessa paperissa merkintä "liian pieni ympyrä"... - ja muutenkin laukka oli sopivan rauhallista. Tässä tehtävässä ei ollut mitään ongelmaa, eikä myöskään oikean kierroksen laukkatehtävässä: laukannosto ravista L-kirjaimessa, pääty-ympyrä ja raviin L-kirjaimessa. Ajoitus vielä tarkemmaksi niin bueno :D

... ja loppukäynneillä. Saatte nyt tyytyä selästä otettuihin kuviin kun herra halusi olla lissilude ja työntää turpansa puhelimen kameraan kiinni...

1 kommentti: